Valitettavasti en voi toivottaa lämpöisiä terveisiä Tansaniasta, vaan joudun fiilistelemään kaksi kuukautta sitten loppunutta harjoitteluani Mwanzassa tammikuun räntäsateeseen katsellen. Kyllä on ikävä hellelukemia ja aurinkoa, joka tuntui välillä porottavan turhankin innokkaasti.

Ennen kaikkea ikävä on kuitenkin tullut harjoittelupaikkaa. Jatkoin Idan ja Minnan kesällä viitoittamalla tiellä pienessä Ni Hekima Pekee –organisaatiossa, joka antoi harjoittelun aikana monipuolisen näköalan tansanialaiseen sosiaalityö- ja järjestökenttään. Idan ja Minnan kirjoituksen, jossa pohjustetaan enemmän ”NIHEPin” toimintaa ja Wasiala-tyttöryhmää, voit lukea täältä. Pyrin olemaan tässä tekstissä toistamatta samoja asioita. Keskityn sen sijaan kertomaan, miten Wasiliana-ryhmä ja NIHEPin muut projektit menivät eteenpäin oman harjoitteluni aikana.

tytöt mwanza blogi 240118

Tyttöjen tekemiä postereita teemasta ”Mitä tyttöjen vapaus tarkoittaa?”

Harjoitteluni alussa Wasiliana-ryhmä oli kasvattanut itselleen jo hyvän jäsenmäärän. Ryhmän listalla oli 50 tyttöä, joista noin puolet osallistui ryhmän toimintaan aktiivisesti, vähintään pari kertaa kuukaudessa. Suurimpana haasteena oli koulusta pudonneiden tyttöjen aktiivinen osallistuminen ryhmään, sekä heidän tulevaisuuden suunnitelmiensa pohtiminen. Harjoitteluni aikana tapasimme koulusta pudonneita tyttöjä omana ryhmänään kahteen kertaan, tarkoituksena tarjota heille vertaistukea ja mahdollisuus yhdessä miettiä elämän suuntaa. Ryhmän puheenjohtajaksi valittiin tyttö, jolle oli onnistuttu järjestämään harjoittelupaikka ompelimosta elokuun aikana. Hänen harjoittelunsa oli sujunut niin, että työnantaja kertoi olevansa tyytyväinen.

Koulusta pudonneiden tyttöjen kanssa työskentelyn toinen merkittävä haaste poissaolojen lisäksi oli monella vajavainen kyky hahmottaa omia vahvuuksia ja mahdollisia ammattivaihtoehtoja. Totesimme, että tytöt tarvitsisivat henkilökohtaisempaa ja tiiviimpää työskentelyä laajentaakseen ajatusmaailmaansa näiden asioiden äärellä. Nyt tyttöjen näkymät tulevaisuudesta olivat rajoittuneet vain pariin erilaiseen työmahdollisuuteen. Tiiviimpää työskentelyä ei kuitenkaan järjestön sen hetkisillä resursseilla pystytty tarjoamaan, joten keskityimme kartoittamaan tytöille yleisesti koulutus- ja harjoittelumahdollisuuksia Mwanzan alueella.

söpö tyttö mwana blogi 240118

Wasiliana-ryhmälle onnistuttiin löytämään vapaaehtoinen jalkapallo-opettaja. Meidän vetäjien tehtävä taas oli vahtia tyttöjen jälkikasvua ja pikkusisaruksia, että tytöt pääsivät pelaamaan tapaamisten lopussa.

Yhteistyöverkostoja läpi käydessämme selvisi, että monet järjestöt järjestävät koulutusta nuorille äideille ja koulupudokkaille. Kursseilla käydään läpi esimerkiksi elämäntaitoja, yrittäjyyttä, tietoteknisiä taitoja, erilaisia ammatillisia taitoja ja täydennetään puuttuvia peruskoulun oppisisältöjä. Kursseille ilmoittautumisella on kuitenkin pohjavaatimuksensa. Monen kurssin kohdalla esimerkiksi vaadittiin, että koulusta putoaminen on tapahtunut vasta secondary schoolin 1. luokan jälkeen, jotta kurssille tulijalla on tarpeeksi hyvät englannintaidot – monet kurssit olivat ulkomaalaisvetoisia ja järjestettiin siten englanniksi. Monella kurssilla myös alaikäraja oli 18 vuotta, vaikka suurin osa koulupudokkaistamme olivat alaikäisiä. Harjoitteluni loppuun mennessä olimme kuitenkin löytäneet kolmelle tytölle mahdollisen koulutuspaikan, ja seuraava etappi oli tytön ja tämän perheen motivoiminen kurssilla käymistä varten. Koulutuksiin osallistumisessa oli tärkeää, että myös tytön vanhemmat ovat tarpeeksi sitoutuneita tsemppaamaan tytärtään läpi vuoden mittaisen koulutuksen.

Koko Wasiliana-ryhmän kanssa saavutimme myös edistysaskelia syksyn aikana. Ryhmän sai kolmessa kuukaudessa 20 uutta jäsentä, ja myös aktiivisesti osallistuvien tyttöjen määrä ryhmässä nousi. Käsittelimme tapaamisilla mm. turvallisuutta, rahankäyttöä, riitatilanteiden ratkomista ja naisten johtajuutta. Osallistuimme myös kansainväliseen tyttöjen päivään kahdella tapaa: varsinaisena päivänä kaksi suomalaista naista tulivat kertomaan tytöille afrikkalaisista naisjohtajista liittyen tekeillä olevaan aihetta käsittelevään kirjaprojektiin. Päivää seuranneena lauantaina taas katsoimme Beyoncén julkaiseman ”Freedom for girls” –musiikkivideon, jonka jälkeen tytöt saivat tehdä julisteita siitä, mitä vapaus heille merkiksi. Aloittelimme myös järjestelemään Wasiliana –ryhmälle yhteistyötä Turun tyttöjen talon kanssa.

Harjoittelukokemukseni NIHEP:issä oli vailla vertaa ja tutustuminen mwanzalaiseen sosiaalityöhön ja järjestökenttään erittäin mielenkiintoista. Sosiaalityössä Suomessa ja Tansaniassa on paljon yhtäläisyyksiä, mutta myös monia eroja. Työntekijöitä kuitenkin ohjaa samanlainen etiikka kuin meitäkin: ihmisarvo, ihmisoikeudet ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ovat aina työn taustalla, vaikka toteuttamistavat ovat paikoin erilaisia.

mwanza katu blogi 240118

Kotikulmia asuinpaikasta Ilemelasta

Kiitos GST, kun mahdollistitte hienon kokemuksen Ni Hekima Pekeessä ja Tansaniassa!

Tyttöjen ajatuksia vapaudesta:

”Vapaus on sitä, että olisi vapaa malariahyttysistä.”

”Vapaus on sitä, että olisi vapaa HIV:stä.”

”Vapaus on sitä, ettei olisi teiniraskauksia.”

”Vapaus on sitä, että lapsia kuunnellaan ja kunnioitetaan.”


Kirjoittaja Anni Pihlaja on Tampereen yliopiston sosiaalityön opiskelija, joka suoritti maisterivaiheen harjoittelunsa Globaali sosiaalityö ry:n kautta Ni Hekima Pekee -järjestössä Tansanian Mwanzassa syksyllä 2017.