”Vapaus on sitä, että olisi vapaa malariahyttysistä”

Valitettavasti en voi toivottaa lämpöisiä terveisiä Tansaniasta, vaan joudun fiilistelemään kaksi kuukautta sitten loppunutta harjoitteluani Mwanzassa tammikuun räntäsateeseen katsellen. Kyllä on ikävä hellelukemia ja aurinkoa, joka tuntui välillä porottavan turhankin innokkaasti.

Ennen kaikkea ikävä on kuitenkin tullut harjoittelupaikkaa. Jatkoin Idan ja Minnan kesällä viitoittamalla tiellä pienessä Ni Hekima Pekee –organisaatiossa, joka antoi harjoittelun aikana monipuolisen näköalan tansanialaiseen sosiaalityö- ja järjestökenttään. Idan ja Minnan kirjoituksen, jossa pohjustetaan enemmän ”NIHEPin” toimintaa ja Wasiala-tyttöryhmää, voit lukea täältä. Pyrin olemaan tässä tekstissä toistamatta samoja asioita. Keskityn sen sijaan kertomaan, miten Wasiliana-ryhmä ja NIHEPin muut projektit menivät eteenpäin oman harjoitteluni aikana.

Harjoitteluni alussa Wasiliana-ryhmä oli kasvattanut itselleen jo hyvän jäsenmäärän. Ryhmän listalla oli 50 tyttöä, joista noin puolet osallistui ryhmän toimintaan aktiivisesti, vähintään pari kertaa kuukaudessa. Suurimpana haasteena oli koulusta pudonneiden tyttöjen aktiivinen osallistuminen ryhmään, sekä heidän tulevaisuuden suunnitelmiensa pohtiminen. Harjoitteluni aikana tapasimme koulusta pudonneita tyttöjä omana ryhmänään kahteen kertaan, tarkoituksena tarjota heille vertaistukea ja mahdollisuus yhdessä miettiä elämän suuntaa. Ryhmän puheenjohtajaksi valittiin tyttö, jolle oli onnistuttu järjestämään harjoittelupaikka ompelimosta elokuun aikana. Hänen harjoittelunsa oli sujunut niin, että työnantaja kertoi olevansa tyytyväinen.

Koulusta pudonneiden tyttöjen kanssa työskentelyn toinen merkittävä haaste poissaolojen lisäksi oli monella vajavainen kyky hahmottaa omia vahvuuksia ja mahdollisia ammattivaihtoehtoja. Totesimme, että tytöt tarvitsisivat henkilökohtaisempaa ja tiiviimpää työskentelyä laajentaakseen ajatusmaailmaansa näiden asioiden äärellä. Nyt tyttöjen näkymät tulevaisuudesta olivat rajoittuneet vain pariin erilaiseen työmahdollisuuteen. Tiiviimpää työskentelyä ei kuitenkaan järjestön sen hetkisillä resursseilla pystytty tarjoamaan, joten keskityimme kartoittamaan tytöille yleisesti koulutus- ja harjoittelumahdollisuuksia Mwanzan alueella.

söpö tyttö mwana blogi 240118
Wasiliana-ryhmälle onnistuttiin löytämään vapaaehtoinen jalkapallo-opettaja. Meidän vetäjien tehtävä taas oli vahtia tyttöjen jälkikasvua ja pikkusisaruksia, että tytöt pääsivät pelaamaan tapaamisten lopussa.

Yhteistyöverkostoja läpi käydessämme selvisi, että monet järjestöt järjestävät koulutusta nuorille äideille ja koulupudokkaille. Kursseilla käydään läpi esimerkiksi elämäntaitoja, yrittäjyyttä, tietoteknisiä taitoja, erilaisia ammatillisia taitoja ja täydennetään puuttuvia peruskoulun oppisisältöjä. Kursseille ilmoittautumisella on kuitenkin pohjavaatimuksensa. Monen kurssin kohdalla esimerkiksi vaadittiin, että koulusta putoaminen on tapahtunut vasta secondary schoolin 1. luokan jälkeen, jotta kurssille tulijalla on tarpeeksi hyvät englannintaidot – monet kurssit olivat ulkomaalaisvetoisia ja järjestettiin siten englanniksi. Monella kurssilla myös alaikäraja oli 18 vuotta, vaikka suurin osa koulupudokkaistamme olivat alaikäisiä. Harjoitteluni loppuun mennessä olimme kuitenkin löytäneet kolmelle tytölle mahdollisen koulutuspaikan, ja seuraava etappi oli tytön ja tämän perheen motivoiminen kurssilla käymistä varten. Koulutuksiin osallistumisessa oli tärkeää, että myös tytön vanhemmat ovat tarpeeksi sitoutuneita tsemppaamaan tytärtään läpi vuoden mittaisen koulutuksen.

Koko Wasiliana-ryhmän kanssa saavutimme myös edistysaskelia syksyn aikana. Ryhmän sai kolmessa kuukaudessa 20 uutta jäsentä, ja myös aktiivisesti osallistuvien tyttöjen määrä ryhmässä nousi. Käsittelimme tapaamisilla mm. turvallisuutta, rahankäyttöä, riitatilanteiden ratkomista ja naisten johtajuutta. Osallistuimme myös kansainväliseen tyttöjen päivään kahdella tapaa: varsinaisena päivänä kaksi suomalaista naista tulivat kertomaan tytöille afrikkalaisista naisjohtajista liittyen tekeillä olevaan aihetta käsittelevään kirjaprojektiin. Päivää seuranneena lauantaina taas katsoimme Beyoncén julkaiseman ”Freedom for girls” –musiikkivideon, jonka jälkeen tytöt saivat tehdä julisteita siitä, mitä vapaus heille merkiksi. Aloittelimme myös järjestelemään Wasiliana –ryhmälle yhteistyötä Turun tyttöjen talon kanssa.

Harjoittelukokemukseni NIHEP:issä oli vailla vertaa ja tutustuminen mwanzalaiseen sosiaalityöhön ja järjestökenttään erittäin mielenkiintoista. Sosiaalityössä Suomessa ja Tansaniassa on paljon yhtäläisyyksiä, mutta myös monia eroja. Työntekijöitä kuitenkin ohjaa samanlainen etiikka kuin meitäkin: ihmisarvo, ihmisoikeudet ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ovat aina työn taustalla, vaikka toteuttamistavat ovat paikoin erilaisia.

mwanza katu blogi 240118
Kotikulmia asuinpaikasta Ilemelasta

Kiitos GST, kun mahdollistitte hienon kokemuksen Ni Hekima Pekeessä ja Tansaniassa!

Tyttöjen ajatuksia vapaudesta:

”Vapaus on sitä, että olisi vapaa malariahyttysistä.”

”Vapaus on sitä, että olisi vapaa HIV:stä.”

”Vapaus on sitä, ettei olisi teiniraskauksia.”

”Vapaus on sitä, että lapsia kuunnellaan ja kunnioitetaan.”


Kirjoittaja Anni Pihlaja on Tampereen yliopiston sosiaalityön opiskelija, joka suoritti maisterivaiheen harjoittelunsa Globaali sosiaalityö ry:n kautta Ni Hekima Pekee -järjestössä Tansanian Mwanzassa syksyllä 2017.

Wasichana tunaweza -tytöissä on tulevaisuus

GST_Kuva4

Kolmen kuukauden harjoittelumme Mwanzassa lähenee loppuaan. Työskentely paikallisessa Ni Hekima Pekee -järjestössä on ollut hurjan mielenkiintoista ja antoisaa. Ni Hekima Pekee (NIHEP, ”there’s only wisdom”) työskentelee Butimban ja Lwanhiman alueilla Mwanzassa ja tekee työtä lasten ja perheiden tukemiseksi yhteistyössä.

Järjestö on tukenut vähävaraisten perheiden lasten koulunkäyntiä, perustanut yhteistä liiketoimintaa työstäviä vanhempien ryhmiä esim. HIV-positiivisille sekä työskennellyt erilaisten yhteisön sosiaalisten ongelmien kuten perheväkivallan, sairauksien ja päihdeongelmien kanssa. Yhteistyötä tehdään muun muassa alueiden sosiaali- ja kouluviranomaisten sekä paikallisten, vapaaehtoispohjalta toimivien yhteisösosiaalityöntekijöiden kanssa. Rahoituksensa järjestö saa pääosin suomalaiselta Mwembe-järjestöltä.

GST_Kuva1

Vuodenvaihteessa perustettu 11-22-vuotiaiden tyttöjen ryhmä tapaa kahdesti viikossa Sahwassa, Lwanhimassa. Meidän aloittaessamme toukokuussa, ryhmän toiminta haki vielä muotoaan, joten harjoittelumme ajan olemme keskittyneet pitkälti tyttöjen kanssa työskentelyyn. Ryhmän jäsenmäärä on lähes kaksinkertaistunut viimeisen kolmen kuukauden aikana ja jäseniä ryhmässä on nyt noin 50.

Aluksi tyttöjä houkutteli paikalle verkkopallon pelaaminen, johon yhdistettiin lyhyitä keskustelutuokioita. Paremmin tutustuessaan tytöt ovat olleet yhä kiinnostuneempia keskusteluista sekä piirtämisestä, jolloin pelaaminen on jäänyt sivurooliin. Tarkoituksena ryhmässä on tarjota tytöille turvallinen ympäristö jakaa ja keskustella heitä koskettavista aiheista. Lisäksi toiminta antaa mahdollisuuden tavata ystäviä mukavan ajanvieton merkeissä. Näin vahvistetaan tyttöjen käsitystä omista kyvyistään ja mahdollisuuksistaan, sekä tuetaan heitä esimerkiksi pysymään koulussa.

GST_Kuva3

Olemme käsitelleet yhdessä erilaisia aiheita, kuten lasten oikeuksia, rakkautta, murrosikää ja päihteitä. Yksi laajempi teema on ollut unelmat ja tulevaisuuden toiveet, joita lähestyimme ensin piirtämällä ja keskustelemalla. Puhuimme haasteista, joita unelmien saavuttamisen edessä mahdollisesti on, sekä tyttöjen vahvuuksista, joita he voivat hyödyntää tavoitellessaan unelma-ammattejaan.

Useimmat tytöistä nimesivät suurimmiksi haasteikseen koulunkäyntiin liittyviä ongelmia, kuten rahan ja tarvikkeiden puutteen, kotitöiden opiskelulta viemän ajan sekä puutteellisen tiedon siitä, mitä aineita pitäisi valita tai mihin kouluun jatkaa. Julkisissa kouluissa ei Tansaniassa ole minkäänlaista opinnonohjausta. Päädyimmekin käsittelemään paikallisen koulujärjestelmän perusteita sekä erilaisia reittejä tyttöjen eri toiveammatteihin.

Ryhmässä on 10 tyttöä, jotka eivät käy koulua. Olemme tehneet kotikäyntejä heidän luokseen, selvittääksemme mistä koulun keskeyttäminen johtuu, mitä unelmia näillä tytöillä on ja miten voisimme auttaa heitä saavuttamaan niitä. Syitä koulun käymättömyyteen on monenlaisia: esimerkiksi teiniraskaus, epilepsia tai muu sairastaminen sekä toistuva luokalle jääminen. Suurimmalla osalla tytöistä ei ole nykyisen presidentin ankaran moraalisen linjan vuoksi mahdollista palata peruskouluun, joten olemme yrittäneet löytää tytöille muita koulutusvaihtoehtoja. Yksi heistä onkin nyt aloittamassa ompelijanopinnot paikallisen vapaaehtoisen luona.

GST_Kuva2

Tyttöjen ryhmä sai nimen Wasiliana, ”vuorovaikutus” tai ”keskusteluyhteys.” Nimi tulee siitä, että vuorovaikutusta parantamalla pyritään vahvistamaan tyttöjen oman ääntä ja toimijuutta. Monet tytöistä ovat myös tulevaisuuden äitejä ja siten heidän toimintakykyä, sekä hyvinvointia parantamalla saadaan aikaan pitkäkestoisia positiivisia vaikutuksia. Olemme keskustelleet ryhmässä siitä, kenelle voi puhua tunteistaan ja ongelmista kotona tai koulussa, ja siitä miten tytöt toimivat erilaisissa ristiriitatilanteissa.

Järjestön yhteistyömahdollisuuksien parantamiseksi olemme vierailleet kouluviranomaisen luona sekä paikallisissa kouluissa tapaamassa rehtoreita ja tyttöjen vastuuopettajia ja kertomassa projektista. Kouluissa ei ole varsinaista terveydenhoitajaa, mutta sekä tytöille että pojille on omat vastuuopettajansa, joiden tehtävänä on tukea oppilaita terveydellisissä ja muissa nuoria askarruttavissa kysymyksissä.

GST_Kuva5

Tuodaksemme eri osapuolet yhteen järjestimme 29.heinäkuuta tyttöjen ryhmän vanhempainpäivän, johon kutsuimme vanhempien lisäksi muita paikallisia toimijoita: koulujen rehtorit ja vastuuopettajat, alueen sairaanhoitajan, katujen puheenjohtajia, alueen kouluviranomaisen sekä alueella toimivan Plan International Tanzanian. Päivä oli menestys.

Järjestömme esittäytyi ja saimme aikaan hyvää keskustelua tyttöjen koulutuksen tärkeydestä ja alueen sosiaalisista ongelmista. Järjestö sai positiivista palautetta toiminnastaan ja kuulimme ettei julkisissa kouluissa, edes alakoulussa, järjestetä vanhempainiltoja. Yhteydessä koulun ja kodin välillä olisi parannettavaa -nyt yhteyttä otetaan vain silloin kun on ongelmia, jos silloinkaan.

Halusimme luoda tapahtumasta rennon vastapainoksi koulun ja kodin muodollisille yhteyksille. Päivän ilmapiiri olikin lämmin ja myönteinen. Tytöt olivat saaneet valmistella vieraille erilaisia esityksiä kuten näytelmän, tansseja, runoja ja laulua, ja seinille oli kiinnitetty heidän piirustuksiaan ihailtavaksi. Oli ilo nähdä kuinka innoissaan tytöt näyttivät taitojaan vanhemmilleen ja päivä päättyi tyttöjen verkkopallopelin seuraamiseen. Tarjolla oli virvoitusjuomaa ja maapähkinöitä.

Tahdomme kiittää GST:tä harjoitteluun saamastamme tuesta ja ohjauksesta, sekä NIHEPIN puolesta vanhempainpäivän tarjoiluista.

Minna Varho & Ida Nyroos

Kirjoittajat ovat Turun yliopiston sosiaalityön opiskelijoita. He suorittivat harjoittelujakson Globaali sosiaalityö ry:n kautta Tansanian Mwanzassa Ni Hekima Pekee -järjestössä 23.5.-22.8.2017.

Entinen katulapsi myy taidettaan Suomeen

Teksti ja kuvat: Maria Erma

Huom! Teksti sisältää kohtia, jotka saattavat järkyttää herkempiä lukijoita.

Tampereen ystävyyskaupungissa Mwanzassa elää satoja katulapsia. John Maziku oli vuosia yksi heistä. Nykyään hän elättää itsensä ja perheensä myymällä taidettaan. Globaali sosiaalityö ry myy Mazikun kortteja Suomessa.

Sengereman pienessä kylässä Tansaniassa 9-vuotias John Maziku roikkuu pää alaspäin katon tukipilariin sidottuna. Lattialle tippuu verta hänen avohaavoistaan. Ruoskaniskut jomottavat, mutta kipu on Mazikulle tuttua. ”Huomenna hakkaan sinut uudestaan”, isä lupaa.

Monipäinen ruoska, jota isä käyttää poikansa hakkaamiseen, lojuu vereen tahriutuneena lattialla. Se on tehty lehmän nahasta. Ruoskan päihin isä on kiinnittänyt teräaseita varmistaakseen mahdollisimman suuren tuhon. Hänen iskiessä päät kietoutuvat Mazikun raajojen ympärille ja terät repivät ihon vereslihalle.

Hämärä maja täyttyy hetkeksi ilta-auringosta, kun Mazikun äitipuoli astuu sisään. Hän ei tee elettäkään auttaakseen poikaa. Mazikun oma äiti kuoli aidsiin pojan ollessa vasta kuukauden ikäinen. Siitä lähtien äitipuoli on ollut osa Mazikun elämää.

Huohottava ja hikinen isä nostaa katseensa. Hän on tukevassa humalassa, mutta lähtee siitä huolimatta vaimonsa kanssa kylän kapakkaan. Hän jättää poikansa käsistä ja nilkoista sidottuna vuotamaan lattialle. ”Jos lähdet kotoa, tapan sinut”, isä sanoo ja paiskaa oven kiinni.

Kapakka on niin lähellä, että Maziku voi kuulla vanhempiensa pullojen kilinän. Sidottuna kotonaan hän odottaa, että isän ja äitipuolen äänet alkavat sammaltaa. Vasta silloin hän uskaltaa rimpuilla itsensä irti köysistä ja karata. Maziku juoksee 20 kilometrin päässä sijaitsevaa Mwanzaa ja siellä odottavaa katulapsen elämää kohti.

Väkivalta ajaa lapset kadulle

Childreach-järjestön keväällä 2015 julkaiseman tutkimuksen mukaan, lähes 75 prosenttia alaikäisistä lapsista kokee fyysistä väkivaltaa Tansaniassa. Tytöt kokevat väkivaltaa hieman poikia enemmän. Yleisin väkivallan muoto on ruoskiminen, potkiminen tai lyöminen.

Väkivalta ja köyhyys ovat yleisimpiä syitä, miksi lapset karkaavat kotoaan. ”Myös se, että vanhemman uusi puoliso ei hyväksy lasta, saa lapset karkaamaan,” katulasten parissa työskentelevä Emmanuel Nyamase kertoo.

Childreachin tutkimuksesta ilmenee, että 60 prosenttia väkivaltaa kohdanneista lapsista vastasi pahoinpitelijän olevan perheenjäsen tai sukulainen. Tytöistä kolmannes ja pojista joka seitsemäs koki seksuaalista väkivaltaa alaikäisenä. Yleensä hyväksikäyttäjät olivat naapureita tai tuntemattomia ihmisiä.

Harva lapsi ymmärtää, ettei väkivallan tulisi kuulua arkeen. 500 haastatellusta lapsesta joka toinen koki, ettei hänellä ole oikeutta suojeluun.

3
Kadulla eläessään Maziku nukkui akaasia-puissa tai käytetyissä pahvilaatikoissa.

Taiteesta tuli Mazikun elämäntyö

29-vuotias Maziku istuu ruokapöydän ääressä eteensä tuijottaen. Pöydälle on levitetty kortteja sikin sokin. Niissä khangaan pukeutunut afrikkalainen hahmo tekee arkiaskareitaan: keittää ugalia, kantaa banaaneja tai hoitaa lapsia. Pöydän toisessa nurkassa on pino jouluteemaisia kortteja. Tummaihoiset Itämaan tietäjät antavat Jeesus-vauvalle lahjoja. Afrikkalainen perhe viettää vaatimatonta joulua. Khangaan pukeutunut enkeli lentää sairaan lapsen yllä. Siellä täällä pöydällä on eläinkuvia. Norsu ohittaa akaasia-puuta auringonlaskussa. Kirahvit seisovat kaulat ristissä savannilla.

Nämä paperinpalat ovat Mazikun elämäntyö. On kulunut 20 vuotta siitä, kun hän karkasi kotoaan Sengermasta. Vielä kymmenen vuotta sitten Maziku eli kadulla. Nykyään hän myy taidettaan samoilla kaduilla.

Kaupungin hiostava ilta-aurinko paistaa avoimesta ovesta sisään. Suomalainen pappi Riitta Heino istuu kortteja tuijottavan Mazikun viereen. ”Mazikun tarina on uskomaton”, Riitta toteaa. Riitta on asunut miehensä Olavi Heinon kanssa Mwanzassa jo vuosia. Mazikuun pari tutustui kadulla. ”Riitta osti minulle ruokaa kun olin nälkäinen ja koditon” Maziku muistelee. Myöhemmin Heino on auttanut Mazikua myymään korttejaan niin Tansaniassa kuin Suomessa.

Muut lapset ovat katulapsen suurin uhka

Railway children -organisaation julkaiseman tutkimuksen mukaan Mwanzassa oli vuonna 2014 yli 1500 katulasta. Heistä kaksi kolmasosaa oli poikia ja loput tyttöjä. ”Tyttöjen määrää on vaikea laskea, koska tytöt pysyttelevät turvallisuussyistä piilossa katukuvasta.”, Nyamase kertoo. ”Todennäköistä on, että tyttöjä on paljon enemmän, kuin tilastot näyttävät”.

Vuonna 2014 Mwanzassa oli yli sata alaikäistä seksityöntekijää. Seksin myyminen yleistyi edellisvuoteen verrattuna erityisesti 11–14-vuotiaiden tyttöjen keskuudessa.

Railway Childrenin vuoden 2015 kyselyn mukaan 97 prosenttia katulapsista koki fyysistä väkivaltaa kadulla. Jokainen tytöistä ja lähes neljännes pojista oli joutunut seksuaalisen väkivallan uhriksi. Toiset katulapset ovat yleisimmin lapsen pahoinpitelijöitä. Myös poliisi koettiin uhkaavana.

Sisaret pelastivat Mazikun

Karattuaan kotoaan Maziku päätyi satojen kohtalotovereidensa kanssa Mwanzan kaduille. Väkivalta seurasi häntä. Tansanian toiseksi suurimman kaupungin kaduilla vallitsi hierarkia, jota ulkoapäin ei nähnyt. Kadulla elävät aikuiset pahoinpitelivät lapsia, vanhemmat pojat hakkasivat nuorempia ja katupojat raiskasivat tyttöjä.

Ensimmäiset korttinsa Maziku myi jo kadulla eläessään. Siellä hän törmäsi lapsia auttavaan Valkoiset sisaret -järjestöön. Sisaret tarjosivat katulapsille ruuan ja vaatteiden lisäksi terapiaa ja tekemistä. Maziku tuli päivittäin tunneiksi sisarten päämajalle piirtämään. ”Sisar Janet lupasi, että hän voi myydä piirrustuksiani, jos teen niistä hienoja”, Maziku muistelee. Kuvien kääntöpuolelle kirjoitettiin Mazikun tarina. Sen jälkeen sisaret myivät piirrustukset kaupungilla.

Valkoiset sisaret oli 2000-luvun alussa yksi sadoista Mwanzassa toimivista vapaaehtoisjärjestöistä. Koska hallituksen rooli katulasten auttamisessa on vähäinen, järjestöt joutuvat ottamaan lapsista vastuun.

Mazikun tarinan voi edelleen lukea hänen korttiensa kääntöpuolelta. Hän ei kainostele kertoa menneisyydestään. ”Täytettyäni 17 vuotta, näin tulevaisuuteni muuttuvan”, Maziku kertoo. Silloin sisaret lähettivät Mazikun Dar es Salaamin Bagamoya-taidekouluun. Hän oli opiskellut sisarten luona peruskoulun oppimäärän, mutta nyt hän pääsi opiskelemaan itselleen ammattia.

1
Mazikun opiskellessa Dar es Salaamissa Valkoiset sisaret tulivat vierailemaan hänen luonaan ja ottivat hänestä kuvia.

”Opiskelin Dar es Salaamissa 3 vuotta”, Maziku sanoo. Puhuessaan taideopinnoistaan hän hymyilee leveästi. ”Koulussa opettelimme piirtämään, tekemään koruja ja soittamaan rumpuja”.

Opintojen loputtua Maziku palasi takaisin Mwanzaan. Siihen asti sisaret olivat maksaneet hänen menonsa, mutta nyt hänen täytyi pärjätä omillaan. ”Aloin maalaata ja piirtää joka yö. Päivisin juoksin kaduilla musungujen perässä myymässä kortteja. Iltaisin ostin ruokaa saamillani rahoilla ja palasin taas yöksi kotiin piirtämään”.

”Nyt kuljen oikealla tiellä”

Maziku on kulkenut pitkän ja väkivaltaisen matkan tähän päivään. Nykyään hän elää vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa vaatimattomassa kodissa Mwanzan laitamalla. Arki on raskasta ja raha on tiukassa, mutta hymy paljastaa perheen isän olevan onnellinen. ”Jumala haluaa minulle jotain hyvää”, Maziku toteaa.

4
”Täällä on tarpeeksi rauhallista kasvattaa lapset ja keskittyä taiteen tekemiseen”, Maziku kuvailee uutta asuinaluettaan kaupungin ulkopuolella.

Silti kaupunki yhä koettelee Mazikua. Mwanzassa koulumaksut ovat kalliita, eikä Maziku halua lähettä lapsiaan kouluun, jossa heitä pahoinpidellään. Väkivallattoman koulun löytäminen on ollut vaikeaa. Jokin aika sitten arkea kuormitti se, että perheen entinen asunto tulvi, ja perhe joutui muuttamaan. Myöskään väkivallan kiristäminen kannoilta ei ole ollut helppoa. Muutama kuukausi sitten Maziku hakattiin ja röystettiin kadulla. Hän heräsi tunteja myöhemmin kadunkulmasta vereen tahriutuneena, mustelmilla ja taskut tyhjinä.

Maziku tapasi vaimonsa Dotton ollessaan 19-vuotias.
Maziku tapasi vaimonsa Dotton ollessaan 19-vuotias.

Kaikesta huolimatta Maziku uskoo kulkevansa viimein oikealla tiellä. Taiteellaan hän pystyy elättämään itsensä ja perheensä. Heinon ja Globaali sosiaalityö ry:n avulla Maziku on saanut myytyä korttejaan jopa toiselle puolelle maailmaa Suomeen. Globaali sosiaalityö ry myy Mazikun kortteja eri tapahtumissa.

Yhden kortin tekemiseen Mazikulla kuluu aikaa 2–3 tuntia.
Yhden kortin tekemiseen Mazikulla kuluu aikaa 2–3 tuntia.

Nyt Mazikulla on yksi päämäärä elämässään. Perheestä huolehtimisen ja korttien tekemisen ohella hän työskentelee vapaaehtoisena katulasten parissa.

”Haluan hyvittää minulle tarjotun avun. Tavoitteenani on auttaa viittä katulasta niin kuin minua autettiin”.