MAMBO? POA! Sosiaalityötä Victoriajärven rannalta

Pihla Jaala

Olen Pihla ja opiskelen sosiaalityön maisterivaiheessa Itä-Suomen yliopistossa. Kirjoittelen tätä blogitekstiä Suomesta käsin karanteenissa. Ehdin aloittaa sosiaalityön 3. harjoitteluni Tansaniassa Mwanzassa helmikuussa ja suorittaa harjoittelua kaksi kuukautta, ennen kuin maaliskuun lopussa maailmanlaajuinen koronaepidemia näytti kyntensä toden teolla. Kun rajoja alkoi sulkeutua ja suurlähetystö oli lähettänyt parit kehotukset palata pikaisesti, ja lennotkin Suomeen näyttivät uhkaavasti peruuntuvan, päätin, että on aika palata kotiin. Tässä kuitenkin pieni paluu takaisin Mwanzaan ja fiiliksiin harjoittelustani.

Onnekseni keväällä vuosi sitten törmäsin Tampereella toimivaan järjestöön Globaali sosiaalityö ry, ja sain tietää heidän mahdollistavan harjoitteluja ulkomailla. Järjestön vapaaehtoisten tuella ja avulla sain kuin sainkin itseni järjestettyä Tansaniaan Mwanzaan Victoriajärven rannalle. Kiitos siis Globaalille tästä mahtavasta mahdollisuudesta ja kaikesta tuesta ja tsempeistä, mitä minulle olette tarjonneet!

Harjoitteluani suoritin järjestössä nimeltä Ni Hekima Pekee. Järjestö on tehnyt jo pitkään yhteistyötä Globaali sosiaalityö ry:n kanssa, ja useampi onkin jo kirjoittanut heidän työstään myös tässä blogissa. Tutustua voit siis Ni Hekima Pekeen työhön esimerkiksi Annin tekstistä täältä ja Minnan sekä Idan tekstistä täältä. Lyhykäisesti Ni Hekima Pekee työskentelee Mwanzassa haavoittuvaisessa asemassa olevien perheiden, lasten, tyttöjen ja vammaisten lasten kanssa. Ni Hekima Pekeellä on samanaikaisesti menossa useita erilaisia projekteja. Minä työskentelin harjoitteluni aikana vammaisten lasten ja heidän perheidensä kanssa Lwanhiman alueella sekä 10- 14 -vuotiaiden tyttöjen kanssa Wasiliana- nimisessä projektissa Sahwan alueen koulussa. Harjoitteluni ohessa keräsin myös aineistoa etnografiseen pro gradu- tutkielmaani. Olen kiinnostunut luovien työmenetelmien käytöstä sosiaalityössä.

Projekti sisälsi käytännössä vammaisten lasten kanssa työskentelyä luokassa ja kotikäyntien muodossa. Vammaiset lapset ja heidän perheensä kohtaavat monia haasteita arjessaan. Meidän työmme keskiössä oli etsiä ratkaisuja niihin esteisiin, joita lapset kohtaavat koulunkäynnissään. Tällaisia haasteita saattavat olla esimerkiksi, että tilat eivät ole esteettömiä, kouluvälineistä on pulaa, opettajia on vain yksi luokassa tai koulumatka on lapselle hengenvaarallinen. Perheet kärsivät köyhyydestä, lapsi saattaa tarvita terveydenhuoltoa, johon perheellä ei ole varaa tai mahdollisuutta päästä. 

Yhteistyössä luokan opettajan ja Ni Hekima Pekeen toisen työntekijän kanssa kävimme perjantaisin tapaamassa perheitä kotikäynneillä. Tiistaisin osallistuin luokassa työskentelyyn ja näin pyrin pääsemään perille siitä, millaisia haasteita lapset koulussa kohtaavat. Projekti oli vasta alussa, ja käynnistyi kunnolla minun saavuttuani. Työskentely yhdessä koulun kanssa haki siis vielä muotoaan, kuten aina kun työ on uuden edessä. Tarkoitus oli kuitenkin, että kartoitamme koulu- ja kotikäynneillä lasten ja perheiden tilanteita ja haasteita sekä etsimme keinoja tukea lapsia koulunkäynnissä ja oppimisessa. Kartoituksen jälkeen perheiden esiin tuomista haasteista lähdettäisiin kehittämään tukea perheille yhteistyössä alueen yhteisön, Mwanzassa toimivien järjestöjen ja viranomaisten kanssa.

Kotikäynnit herättivät minussa pohdintoja siitä, kuinka usein uuteen maahan ja kulttuuriin mennessä ensimmäisenä huomion kohteena on asiat, jotka ovat erilaisia. Kun aloitimme kotikäyntien tekemisen, kiinnitin kuitenkin itse huomiota siihen, kuinka samanlaisille periaatteille kotikäynnit rakentuvat Suomessa perheiden kanssa työskenneltäessä. Tämä toi mieleeni sosiaalityön kansainvälisesti jaetun määritelmän ja yhteiset arvot jakavana professiona.

Kotikäynneillä on Ni Hekima Pekeessä tarkat periaatteet. Keskeistä on kunnioittaa perheen oikeutta yksityisyyteen ja itsemääräämiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kotikäynnille mentäessä yritämme saapua kotiin mahdollisimman vähän huomiota herättämättä. Tulimme paikalle kävellen, ja mielellään mahdollisimman vähällä määrällä ihmisiä. Mwanzassa ihmiset viettävät elämää hyvin yhteisöllisesti, ja jokaisessa naapurissa kyllä tiedetään mitä viereisessä talossa tapahtuu. Emme siis halunneet herättää naapurustossa huomiota ja luoda näin leimaa perheelle, että heillä olisi jotain vaikeuksia. Tulimme pihaan kunnioittavasti ja tervehdimme perheen vanhemmat, sekä tiedustelemme, saammeko tulla käymään. Istuimme sinne, minne perhe meidät ohjasi. Useinmiten se tarkoitti pihalla aseteltuja tuoleja. Yritimme välttää kuulustelemasta perhettä, vaan sen sijaan keskustelua pyrittiin käymään vapaasti ja niistä aiheista, joita perhe itse nosti esiin ja koki tärkeäksi. Luottamusta ei voitettu ensimmäisellä käynnillä, ja kotikäyntejä saman perheen luokse tehtiin useita, jotta kokonaistilanne saataisiin hahmottumaan ja avoin suhde rakennettua. Yleinen ilmapiiri pyrittiin pitämään positiivisena ja oli tärkeää, että perhe todella ymmärtää, mikä on kyläilymme tarkoitus ja mikä organisaatiomme työtä. Perheelle oli jätettävä lupaus siitä, että asiaan palataan. Näitä kaikkia tekijöitä olen pitänyt keskeisenä myös Suomessa perheiden ja heidän vaikeiden elämäntilanteidensa kanssa työskenneltäessä. Onkin hienoa nähdä, kuinka kunnioittava kohtaaminen toisen ihmisen kanssa perustuu samoille perustuksille; toisen tiedon kunnioittaminen, toisen ehdoilla meneminen, kuunteleminen, avoimuus ja ajan antaminen.

Tutkimukseni kannalta hienoa aineistoa tarjosi Wasiliana-projekti, jossa työskentelimme tyttöjen kanssa Sahwan koululla. Tämä projekti oli jo pyörinyt kauemmin, jonka vuoksi sen toimintamallit olivat jo selkeät ja hyvin muotoutuneet. Tarkoituksena oli tarjota tytöille turvallinen tila, jossa tyttöjen esiin tuomista toiveista käsin kävimme keskustelua tyttöjen elämää koskettavista aiheista. Harjoitteluni aikana tyttöjen toiveina oli keskustella koulusta putoamisesta, kuukautisista ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Haasteena tässä projektissa toisinaan oli turvallisen tilan tarjoaminen. Tapaamiset järjestettiin ulkona koulun pihassa kesken koulupäivän, ja uteliaita ulkopuolisia oppilaita sai häätää ahkerasti kauemmaksi. Tytöt keskustelivat ja toivat kuitenkin rohkeasti esiin huoliaan aiheista, joita kulloinkin käsiteltiin. Keskustelujen ohella tyttöjen kanssa käytettiin erilaisia luovia menetelmiä tuomaan lisämahdollisuuksia pohtia käsiteltävää aihetta. Mieleeni jäi erityisesti eräs kerta, jolloin käsittelimme koulusta putoamisen syitä sekä sitä, miten omaa toivettaan jatkaa koulussa voisi puolustaa läheisille. Tyttöjen roolisuoritukset tyttöjen koulunkäyntiä väheksyvinä äiteinä ja helpon rahan perää houkuttelevina kavereina olivat niin huikeita, että edes kielimuuri ei estänyt ymmärtämästä kohtausten sanomaa. Ujoista tytöistä kuoriutui harjoitteissa upeita itsensä ilmaisijoita.

Tässä vielä lopuksi kerron, että kotikäynneille ja kouluille meno on aikamoista reissua. Ensin matkustin tunnin paikallisella bussilla daladalalla alueelle nimeltä Buhongwa. Bussissa oli usein puristunut ja tiivis tunnelma, ja uteliaat vierustoverit kiinnostuneita siitä mihin olen menossa, mistä tulossa ja miksi. Tämän jälkeen oli tuktukin, kolmipyöräisen moottoriajoneuvon vuoro, jolla huristin noin 20 minuuttia ahtautuneena kahden muun kanssa takapenkille ja keskustelut vierailustani jatkuivat. Matka oli sellaista rytyytystä, että välillä ei puhumisestä tullut mitään ja pelkäsin, että rusentuuko toinen vai rusennunko minä. Mutta tämä kaikki kävi oikeastaan lopulta hyvin kotoisaksi, ja vierivieressä nyyköttäminen milloin minkälaisella penkillä on yksi monista asioista, mitä tulen kaipaamaan.

Kirjoittaja Pihla Jaala suoritti maisterivaiheen sosiaalityön harjoittelunsa Ni hekima pekee -järjestössä Mwanzassa, Tansaniassa.

Yhdistyksen 18. toimintavuosi on käynnistynyt

Vuosi 2020 ja sitä myöten yhdistyksemme 18.toimintavuosi on käynnistynyt poikkeusoloissa. Erikoinen kevät on pysäyttänyt yhteiskuntiamme, mutta samaan aikaan sosiaalialalla pitää kiirettä. Toivotamme voimia ja terveyttä kaikille eturintamassa työskenteleville ammattilaisille.

Maaliskuun alussa pidimme yhdistyksen vuosikokouksen Tampereen yliopistolla. Kokouksessa vahvistettiin yhdistyksen vuosidokumentit ja valittiin uusi hallitus. Temaattisesti keskitymme toiminnassamme myös tänä vuonna ekososiaaliseen ja holistiseen sosiaalityöhön, sekä rauhantyöhön.

Yhdistyksen hallitus koostuu tuttuun tapaan monipuolisesta porukasta, johon kuuluu niin perustajajäseniä, sosiaalialan ammattilaisia, opiskelijoita, opettajia kuin tutkijoitakin. Viime vuoden toimintakertomukseen laskimme hallituksen omaavan yhteensä 198 vuotta kokemusta sosiaalityöstä.

Vuosikokouksessa jäsenmaksut päätettiin pitää samoina eli perusjäseneltä 35€/vuosi ja opiskelijoilta, työttömiltä ja eläkeläisiltä 13€/vuosi. Jos olet jos yhdistyksen jäsen, pyydämme Sinua maksamaan vuoden 2020 jäsenmaksun 28.4. mennessä tilillemme FI67 6601 0001 1857 43 käyttäen viitenumeroa 3531.

Voit maksaa myös MobilePaylla: löydät meitä vastaanottajatunnuksella 15502, merkitse viestikenttään 3531. Muistathan ilmoittaa meille, jos yhteystiedoissasi on tapahtunut muutoksia. Voit liittyä yhdistyksen jäseneksi täyttämällä jäsenmaksukaavakkeen.  Kiitos arvokkaasta tuestasi!

Muistathan, että olemme aina avoimia uusille toimintamuodoille ja yhteistyöehdotuksille. Ollaan yhteyksissä!

Terveisin Globaali sosiaalityö ry:n väki

Kaiken muutos on myös sosiaalityön muutos

Miina Kaartinen

Sosiaalityön yliopistoverkoston tiedeblogin historian kaksi ensimmäistä kirjoitusta tuovat näkyväksi ilmastokysymykseen liittyvän perusjännitteen: suhtaudutaanko ilmastonmuutokseen sosiaalityössä yhtenä ilmiönä muiden ilmiöiden joukossa, vai muuttaako ilmastonmuutos kaiken -myös sosiaalityön käytännön ja tutkimuksen. 

Helmikuussa 2020 perustetussa Sosiaalityön tiedeblogissa on ryhdytty pohtimaan sosiaalityön tutkimuksen ja ilmastonmuutoksen suhdetta. Blogia julkaisee valtakunnallinen sosiaalityön yliopistoverkosto Sosnet. Näin ollen tekstit kertovat osaltaan kehityksestä, jossa globaalit näkökulmat alkavat valua suomalaisen sosiaalityön tutkimuskentän valtavirtaan. Samaa viestiä antoivat myös viime vuoden Sosiaalityön tutkimuksen päivät, joiden teemana Rovaniemellä oli globaali ja lokaali sosiaalityössä. Pitkään odotettu keskustelu suomalaisen sosiaalityön ajankohtaisesta tehtävästä globaalissa maailmassa on käynnistymässä hitaasti.

Ensimmäisessä tiedeblogin kirjoituksessa Ilmasto muuttuu ja muuttuuko sosiaalityö? professori Timo Harrikari, yliopistolehtori Harry Lunabba ja tutkijatohtori Maija Mänttäri-van der Kuip pohtivat ympäristökriisiä ja sosiaalityön tietoparadigman tarkistamista. Kirjoittajien mukaan ympäristökriisiin vastaaminen näyttäisi edellyttävän ainakin kolmea tieteenalan sisäistä muutosta: 1) temaattisen huomion kääntämistä ylirajaisiin ja paikallisesti ilmeneviin maailmanlaajuisiin ongelmiin 2) teoreettisen painopisteen siirtämistä kohti sen hyväksymistä, että myös sosiaalityötä määrittävät elämän ekologiset reunaehdot maapallolla sekä 3) siirtymää reaktiivisesta sosiaalityöstä ennakoivaan otteeseen (proaktiivisuus).

Blogin toinen julkaistu teksti on professori Kirsi Juhilan kommentti, otsikolla Sosiaalityö on ajassa kiinni olevaa, monilla tasoilla toteutuvaa ihmisoikeustyötä. Juhilan mukaan ilmastonmuutos on tämän hetken kysymyksistä vakavin, mutta kuitenkin vain yksi iso kysymys muiden joukossa -samaan tapaan kuin maailmansodat, lamavuodet ja teknologisoituminen ovat aikaisempina aikakausina olleet. Juhila vetää yhteen kirjoituksensa toteamalla, että suuriin globaaleihin kysymyksiin pitää vastata monilla tutkimusotteilla, ei paradigmavaihdoksella. Kyseinen näkökulma on kapea ja kestämätön.

Kun paradigmalla tarkoitetaan ”jonkin tieteenalan kulloinkin yleisesti hyväksyttyä oppirakennelmaa, ajattelutapaa, suuntausta” (Kielitoimiston sanakirja), on selvää, että suomalainen sosiaalityö tarvitsee nimenomaan paradigmavaihdoksen. Näin on siksi, että jatkuvaan talouskasvuun sitoutuneen järjestelmän osana nykyinen institutionaalinen sosiaalityö käytännössä ja teoriassa on osavastuussa luonnon ja ihmisten hyväksikäytöstä. Sosiaalityön moraalista ydintä ajatellen tilanne ei voi jatkua näin, koska elonkehän rajat ovat tulleet vastaan. Ilman elämän edellytyksiä maapallolla, ei ole myöskään sosiaalityötä.

Harrikarin ym. kirjoittamassa Ilmasto muuttuu, muuttuuko sosiaalityö -tekstissä listatut tieteenalalta vaaditut muutokset ovat yhdenmukaisia niiden ajatusten kanssa, joita ekososiaalisen sosiaalityön tutkijat ovat meillä ja maailmalla esittäneet jo vuosia. Esimerkiksi kirjassaan Green Social Work (2012) Lena Dominelli toteaa ympäristökriisin olevan myös sosiaalityön profession kriisi. Suomessa muun muassa Aila-Leena Matthies ja Kati Närhi (esim. 2014, 2017), sekä Satu Ranta-Tyrkkö (esim. 2017) ovat kirjoittaneet laajasti sosiaalityön ja ympäristökriisien suhteesta. Tutkimusten viesti on yhteneväinen: meidän tulee asemoida sosiaalityö ennakkoluulottomasti uudelleen, kestävämmälle pohjalle ja vastaamaan tämän aikakauden haasteisiin.

Tutkimusten viesti on yhteneväinen: meidän tulee asemoida sosiaalityö ennakkoluulottomasti uudelleen, kestävämmälle pohjalle ja vastaamaan tämän aikakauden haasteisiin.

Matthies ja Närhi (2014) ovat jäsentäneet ekososiaalista sosiaalityötä myös rakenteellisen näkökulman kautta. Heidän mukaansa ekososiaalisen viitekehyksen eri suuntaukset ovat lähestyneet sisällöllisesti toisiaan niin, että nykyään voidaan puhua ”yhteisestä globaalista ekososiaalisen sosiaalityön keskustelusta”. Tässä keskustelussa olennaista on se, että talouden globalisoituessa ympäristöongelmiin liittyvät paikalliset asiat ovat usein samanaikaisesti globaaleja. Lisäksi on havahduttu länsimaisen professiokäsityksen ja järjestelmälähtöisten toimintamallien haasteisiin. Keskeistä on myös sosiaalityön tehtävä liittyen yhteiskunnan ekososiaalisen transformaation vaatimukseen.

Ekososiaalinen transformaatio tai siirtymä on moniammatillinen ja monitieteinen prosessi, jota on Suomessa viime vuosina käsitteellistänyt muun muassa monitieteinen BIOS-tutkimusyksikkö. BIOS käyttää termiä ekologinen jälleenrakennus ja tarkoittaa sillä, että ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristökriisien hallittu kohtaaminen vaatii yhteiskunnilta nopeita ja mittavia toimenpiteitä.

Bioslaisten mukaan tasa-arvoon, osallisuuteen ja toimeentuloon liittyvien yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisua ei voida erottaa ekologisista kysymyksistä, eikä ympäristökriisien ratkaisemista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Sosiaalityön yhteiskunnallisessa asiantuntijuudessa on kyse siitä, asettuuko sosiaalityö myötäilemään muutosten virtaa vai omaksuuko se proaktiivisen roolin vaikuttajana (Pohjola 2019). Mikä on sosiaalityön tutkimuksen ja käytännön rooli ekologisessa jälleenrakennuksessa?

Liittyessäni Globaali sosiaalityö ry yhdistykseen vuonna 2011, sanapari ”globaali sosiaalityö” ei ollut vakiintunut suomalaisessa keskustelussa muuten kuin yhdistyksen toimintaan viitatessa. Puhetta globaalista sosiaalityöstä laajempana käsitteenä ei kerta kaikkiaan ollut. Muutamassa vuodessa tilanne on muuttunut radikaalisti. Sosiaalityöntekijöiden joukossa kuplii nyt virkeää joukkovoimaa, jonka pääsanomana on, että sosiaalityöntekijät ovat aktiivisia ja merkittäviä yhteiskunnallisia toimijoita. Miten saisimme valjastettua tämä joukkovoiman koko maapallon hyväksi?

Rauhaisaa Kansainvälistä sosiaalityön päivää!


Kirjoittaja Miina Kaartinen on sosiaalityöntekijä YTM ja työskentelee kulttuurintutkimuksen väitöskirjatutkijana Tampereen yliopistossa. Miina toimi Globaali sosiaalityö ry:n puheenjohtaja 2014-2019 ja on yhä aktiivijäsen.

Lähteet:

BIOS-tutkimusyksikkö (2019) Ekologinen jälleenrakennus. https://eko.bios.fi/ 

Dominelli, Lena (2012) Green Social Work. From Environmental Crises to Environmental Justice. Cambridge: Polity. 

Helne, Tuula, Hirvilammi, Tuuli & Laatu, Markku (2012) (toim.) Sosiaalipolitiikka rajallisella maapallolla. Helsinki: Kelan tutkimusosasto.

Matthies, Aila-Leena & Närhi, Kati (2014) Ekososiaalinen lähestymistapa rakenteellisen sosiaalityön viitekehyksessä. Teoksessa Anneli Pohjola, Merja Laitinen & Marjaana Seppänen (toim.) Rakenteellinen sosiaalityö. Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja. Kuopio: UniPress, 87−95.

Matthies, Aila-Leena & Närhi, Kati (2017) (toim.) Ecosocial transition in society. Contribution of social work and social policy. Routledge Advances in Social Work. Lontoo: Routledge.

Pohjola, Anneli (2019) Sosiaalityö yhteiskunnassa ja yhteiskunta sosiaalityössä. Teoksessa Anneli Pohjola & Tarja Kemppainen & Asta Niskala & Nina Peronius (toim.) Yhteiskunnallisen asemansa ottava sosiaalityö. Tampere: Vastapaino, 323–341.

Ranta-Tyrkkö, Satu (2017) Sosiaalityön tulevaisuuden etiikka epävarmuuden ja ympäristökriisien maailmassa. Teoksessa Rosi Enroos & Mikko Mäntysaari & Satu Ranta-Tyrkkö (2017) Mielekäs tutkimus. Näkökulmia sosiaalityön tutkimuksen missioihin. Tampere: Tampere University Press, 114–139.

Abstraktihaku: Hyvinvoinnin muuttuvat ulottuvuudet paikallisesti ja globaalisti

Sosiaalityön tutkimuksen päivien abstraktihaku on auki 15.1.2020 asti. Päivien teema on ”Hyvinvointi 2020”. Sosiaalityön tutkimuksen päivät järjestetään tänä vuonna Kuopiossa, Itä-Suomen yliopistossa 13.–14.2.2020. Tervetuloa mukaan omalla esityksellä ryhmään numero 4, jossa paneudutaan teemaan “Hyvinvoinnin muuttuvat ulottuvuudet paikallisesti ja globaalisti”.

Ote työryhmän kuvauksesta:

”Globaali muuttoliike muokkaa sekä yksilöitä että niitä yhteiskuntia ja yhteisöjä, joihin yksilöt ovat suorassa tai epäsuorassa yhteydessä. Siirtolaisuudesta ja ihmisten liikkuvuudesta on muodostunut pysyvä ja samalla muuttuva ilmiö, joka on entistä vahvemmin politisoitu. Tällöin ihmisiä sekä paikallisia että kansainvälisiä valtasuhteita pyritään hallitsemaan monimutkaisilla ja tarkoilla rekisteröintijärjestelmillä. 

Sosiaalityössä kertyy jatkuvasti olennaista tietoa globaaleista sosiaalisten, poliittisten ja ekologisten muutosten vaikutuksesta ihmisten arkeen, muutosten reunaehdoista, palvelujärjestelmien epäkohdista, ihmisten ja perheiden hyvinvoinnista sekä osallisuudesta. Sosiaalityön asiantuntijuuden erityispiirre on sen vahva kiinnittyminen sekä ihmisten arkielämään että laajempaan yhteiskunnalliseen ja globaaliin tehtävään. Globaalin muuttoliikkeen muuttaessa yhteiskuntia ja yhteisöjä, muuttuu myös perinteinen tapa määritellä hyvinvointia. Mitä tapahtuu yhteiskunnassa, jossa hyvinvointi jakaantuu eri ryhmille eri tavoin ja erilaisin määrityksin? Entä miten hyvinvointi määritellään tilanteessa, kun osa yhteiskunnan sisällä olevista ihmisistä jää julkisesti tuotettujen hyvinvointipalveluiden ulkopuolelle? 

Sosiaalialan palvelujärjestelmää, työmenetelmiä ja sosiaalityön tutkimusta voidaan tarkastella sekä paikallisesta että globaalista perspektiivistä. Globaalit ilmiöt saattavat tuntua liian isoilta, kaukaisilta ja kompleksisilta, jotta niiden näkeminen olisi yhteisön, alueen tai edes kansallisen tason perspektiivistä mahdollista. Kuitenkin yksilön ja yhteisön kannalta käsitteet osallisuus, kuuluminen ja paikallinen vaikuttaminen ovat globaalisti kestävän ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan ytimessä. 

Työryhmään toivotetaan tervetulleiksi teoreettisia, empiirisiä ja käytännön kokemuksista kertovia esityksiä, joissa käsitellään sosiaalialan työtä ja hyvinvoinnin rakentumista globalisoituneessa maailmassa.

Lähetä abstraktisi työryhmän vetäjille 15.1. mennessä.

Työryhmän vetäjät:

Miina Kaartinen, väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto, miina.kaartinen(a)tuni.fi

Marja Katisko, dosentti, Diakonia-ammattikorkeakoulu, marja.katisko(a)diak.fi

Ari Nieminen, VTT, Diakonia-ammattikorkeakoulu, ari.nieminen(a)diak.fi

Lisätietoja tutkimuksen päivistä: http://www.uef.fi/web/hyvinvointi2020/home