Teksti ja kuvat: Maria Erma
Huom! Teksti sisältää kohtia, jotka saattavat järkyttää herkempiä lukijoita.
Tampereen ystävyyskaupungissa Mwanzassa elää satoja katulapsia. John Maziku oli vuosia yksi heistä. Nykyään hän elättää itsensä ja perheensä myymällä taidettaan. Globaali sosiaalityö ry myy Mazikun kortteja Suomessa.
Sengereman pienessä kylässä Tansaniassa 9-vuotias John Maziku roikkuu pää alaspäin katon tukipilariin sidottuna. Lattialle tippuu verta hänen avohaavoistaan. Ruoskaniskut jomottavat, mutta kipu on Mazikulle tuttua. ”Huomenna hakkaan sinut uudestaan”, isä lupaa.
Monipäinen ruoska, jota isä käyttää poikansa hakkaamiseen, lojuu vereen tahriutuneena lattialla. Se on tehty lehmän nahasta. Ruoskan päihin isä on kiinnittänyt teräaseita varmistaakseen mahdollisimman suuren tuhon. Hänen iskiessä päät kietoutuvat Mazikun raajojen ympärille ja terät repivät ihon vereslihalle.
Hämärä maja täyttyy hetkeksi ilta-auringosta, kun Mazikun äitipuoli astuu sisään. Hän ei tee elettäkään auttaakseen poikaa. Mazikun oma äiti kuoli aidsiin pojan ollessa vasta kuukauden ikäinen. Siitä lähtien äitipuoli on ollut osa Mazikun elämää.
Huohottava ja hikinen isä nostaa katseensa. Hän on tukevassa humalassa, mutta lähtee siitä huolimatta vaimonsa kanssa kylän kapakkaan. Hän jättää poikansa käsistä ja nilkoista sidottuna vuotamaan lattialle. ”Jos lähdet kotoa, tapan sinut”, isä sanoo ja paiskaa oven kiinni.
Kapakka on niin lähellä, että Maziku voi kuulla vanhempiensa pullojen kilinän. Sidottuna kotonaan hän odottaa, että isän ja äitipuolen äänet alkavat sammaltaa. Vasta silloin hän uskaltaa rimpuilla itsensä irti köysistä ja karata. Maziku juoksee 20 kilometrin päässä sijaitsevaa Mwanzaa ja siellä odottavaa katulapsen elämää kohti.
Väkivalta ajaa lapset kadulle
Childreach-järjestön keväällä 2015 julkaiseman tutkimuksen mukaan, lähes 75 prosenttia alaikäisistä lapsista kokee fyysistä väkivaltaa Tansaniassa. Tytöt kokevat väkivaltaa hieman poikia enemmän. Yleisin väkivallan muoto on ruoskiminen, potkiminen tai lyöminen.
Väkivalta ja köyhyys ovat yleisimpiä syitä, miksi lapset karkaavat kotoaan. ”Myös se, että vanhemman uusi puoliso ei hyväksy lasta, saa lapset karkaamaan,” katulasten parissa työskentelevä Emmanuel Nyamase kertoo.
Childreachin tutkimuksesta ilmenee, että 60 prosenttia väkivaltaa kohdanneista lapsista vastasi pahoinpitelijän olevan perheenjäsen tai sukulainen. Tytöistä kolmannes ja pojista joka seitsemäs koki seksuaalista väkivaltaa alaikäisenä. Yleensä hyväksikäyttäjät olivat naapureita tai tuntemattomia ihmisiä.
Harva lapsi ymmärtää, ettei väkivallan tulisi kuulua arkeen. 500 haastatellusta lapsesta joka toinen koki, ettei hänellä ole oikeutta suojeluun.
Taiteesta tuli Mazikun elämäntyö
29-vuotias Maziku istuu ruokapöydän ääressä eteensä tuijottaen. Pöydälle on levitetty kortteja sikin sokin. Niissä khangaan pukeutunut afrikkalainen hahmo tekee arkiaskareitaan: keittää ugalia, kantaa banaaneja tai hoitaa lapsia. Pöydän toisessa nurkassa on pino jouluteemaisia kortteja. Tummaihoiset Itämaan tietäjät antavat Jeesus-vauvalle lahjoja. Afrikkalainen perhe viettää vaatimatonta joulua. Khangaan pukeutunut enkeli lentää sairaan lapsen yllä. Siellä täällä pöydällä on eläinkuvia. Norsu ohittaa akaasia-puuta auringonlaskussa. Kirahvit seisovat kaulat ristissä savannilla.
Nämä paperinpalat ovat Mazikun elämäntyö. On kulunut 20 vuotta siitä, kun hän karkasi kotoaan Sengermasta. Vielä kymmenen vuotta sitten Maziku eli kadulla. Nykyään hän myy taidettaan samoilla kaduilla.
Kaupungin hiostava ilta-aurinko paistaa avoimesta ovesta sisään. Suomalainen pappi Riitta Heino istuu kortteja tuijottavan Mazikun viereen. ”Mazikun tarina on uskomaton”, Riitta toteaa. Riitta on asunut miehensä Olavi Heinon kanssa Mwanzassa jo vuosia. Mazikuun pari tutustui kadulla. ”Riitta osti minulle ruokaa kun olin nälkäinen ja koditon” Maziku muistelee. Myöhemmin Heino on auttanut Mazikua myymään korttejaan niin Tansaniassa kuin Suomessa.
Muut lapset ovat katulapsen suurin uhka
Railway children -organisaation julkaiseman tutkimuksen mukaan Mwanzassa oli vuonna 2014 yli 1500 katulasta. Heistä kaksi kolmasosaa oli poikia ja loput tyttöjä. ”Tyttöjen määrää on vaikea laskea, koska tytöt pysyttelevät turvallisuussyistä piilossa katukuvasta.”, Nyamase kertoo. ”Todennäköistä on, että tyttöjä on paljon enemmän, kuin tilastot näyttävät”.
Vuonna 2014 Mwanzassa oli yli sata alaikäistä seksityöntekijää. Seksin myyminen yleistyi edellisvuoteen verrattuna erityisesti 11–14-vuotiaiden tyttöjen keskuudessa.
Railway Childrenin vuoden 2015 kyselyn mukaan 97 prosenttia katulapsista koki fyysistä väkivaltaa kadulla. Jokainen tytöistä ja lähes neljännes pojista oli joutunut seksuaalisen väkivallan uhriksi. Toiset katulapset ovat yleisimmin lapsen pahoinpitelijöitä. Myös poliisi koettiin uhkaavana.
Sisaret pelastivat Mazikun
Karattuaan kotoaan Maziku päätyi satojen kohtalotovereidensa kanssa Mwanzan kaduille. Väkivalta seurasi häntä. Tansanian toiseksi suurimman kaupungin kaduilla vallitsi hierarkia, jota ulkoapäin ei nähnyt. Kadulla elävät aikuiset pahoinpitelivät lapsia, vanhemmat pojat hakkasivat nuorempia ja katupojat raiskasivat tyttöjä.
Ensimmäiset korttinsa Maziku myi jo kadulla eläessään. Siellä hän törmäsi lapsia auttavaan Valkoiset sisaret -järjestöön. Sisaret tarjosivat katulapsille ruuan ja vaatteiden lisäksi terapiaa ja tekemistä. Maziku tuli päivittäin tunneiksi sisarten päämajalle piirtämään. ”Sisar Janet lupasi, että hän voi myydä piirrustuksiani, jos teen niistä hienoja”, Maziku muistelee. Kuvien kääntöpuolelle kirjoitettiin Mazikun tarina. Sen jälkeen sisaret myivät piirrustukset kaupungilla.
Valkoiset sisaret oli 2000-luvun alussa yksi sadoista Mwanzassa toimivista vapaaehtoisjärjestöistä. Koska hallituksen rooli katulasten auttamisessa on vähäinen, järjestöt joutuvat ottamaan lapsista vastuun.
Mazikun tarinan voi edelleen lukea hänen korttiensa kääntöpuolelta. Hän ei kainostele kertoa menneisyydestään. ”Täytettyäni 17 vuotta, näin tulevaisuuteni muuttuvan”, Maziku kertoo. Silloin sisaret lähettivät Mazikun Dar es Salaamin Bagamoya-taidekouluun. Hän oli opiskellut sisarten luona peruskoulun oppimäärän, mutta nyt hän pääsi opiskelemaan itselleen ammattia.
”Opiskelin Dar es Salaamissa 3 vuotta”, Maziku sanoo. Puhuessaan taideopinnoistaan hän hymyilee leveästi. ”Koulussa opettelimme piirtämään, tekemään koruja ja soittamaan rumpuja”.
Opintojen loputtua Maziku palasi takaisin Mwanzaan. Siihen asti sisaret olivat maksaneet hänen menonsa, mutta nyt hänen täytyi pärjätä omillaan. ”Aloin maalaata ja piirtää joka yö. Päivisin juoksin kaduilla musungujen perässä myymässä kortteja. Iltaisin ostin ruokaa saamillani rahoilla ja palasin taas yöksi kotiin piirtämään”.
”Nyt kuljen oikealla tiellä”
Maziku on kulkenut pitkän ja väkivaltaisen matkan tähän päivään. Nykyään hän elää vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa vaatimattomassa kodissa Mwanzan laitamalla. Arki on raskasta ja raha on tiukassa, mutta hymy paljastaa perheen isän olevan onnellinen. ”Jumala haluaa minulle jotain hyvää”, Maziku toteaa.
Silti kaupunki yhä koettelee Mazikua. Mwanzassa koulumaksut ovat kalliita, eikä Maziku halua lähettä lapsiaan kouluun, jossa heitä pahoinpidellään. Väkivallattoman koulun löytäminen on ollut vaikeaa. Jokin aika sitten arkea kuormitti se, että perheen entinen asunto tulvi, ja perhe joutui muuttamaan. Myöskään väkivallan kiristäminen kannoilta ei ole ollut helppoa. Muutama kuukausi sitten Maziku hakattiin ja röystettiin kadulla. Hän heräsi tunteja myöhemmin kadunkulmasta vereen tahriutuneena, mustelmilla ja taskut tyhjinä.
Kaikesta huolimatta Maziku uskoo kulkevansa viimein oikealla tiellä. Taiteellaan hän pystyy elättämään itsensä ja perheensä. Heinon ja Globaali sosiaalityö ry:n avulla Maziku on saanut myytyä korttejaan jopa toiselle puolelle maailmaa Suomeen. Globaali sosiaalityö ry myy Mazikun kortteja eri tapahtumissa.
Nyt Mazikulla on yksi päämäärä elämässään. Perheestä huolehtimisen ja korttien tekemisen ohella hän työskentelee vapaaehtoisena katulasten parissa.
”Haluan hyvittää minulle tarjotun avun. Tavoitteenani on auttaa viittä katulasta niin kuin minua autettiin”.