Globaali sosiaalityö ry yleinen

Kuulumisia joulumyyjäisistä

Joulumyyjaiset02122015

Globaali sosiaalityö ry piti joulumyyjäiset kahtena peräkkäisenä keskiviikkona 25.11. ja 2.12.2015 Tampereen yliopiston Linna-rakennuksen aulassa.  Molemmat myyntipäivät onnistuivat erinomaisesti. Yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneita ja jouluostoksilla olleita henkilöitä oli mukavasti liikkeellä. Myynnissä oli perinteiseen tapaan muun muassa Reilun kaupan tuotteita, entisen katulapsen John Mazikun tekemiä taidekortteja (Tansania), Senzokuhle Art & Craft Clubin tekemiä ranne- ja kaulakoruja (Etelä-Afrikka) sekä CHAWATA-järjestön Disability’s Dream Pilot Project -ompeluryhmän tekstiilituotteita (Tansania). Globaali sosiaalityö ry on aiemmin maksanut tälle ompeluryhmälle ompelukoulutuksen.

Joulumyyjäisten myyntituotto käytetään tänäkin vuonna hyvän tekemiseen! Afrikkalaisten tuotteiden myynnillä tuetaan tuotteiden tekijöitä. Reilun kaupan tuotteiden myyntivoitto käytetään Shatilan pakolaisleirillä Libanonissa olevien perheiden tukemiseen psykososiaalista työtä tekevän NISCVT-järjestön kautta.  Myös tämän vuoden joulukeräyksen tuotot ohjataan Libanonin pakolaisleirien lapsille; lisäksi Globaali sosiaalityö tukee Shatilassa tehtävää sosiaalityötä jatkuvasti kummirenkaan kautta. Lisätietoa joulukeräyksestä löytyy täältä ja kummirenkaasta täältä.

Joulumyyjäiset sujuivat siis kaikin puolin erinomaisesti. Suosittuja tuotteita olivat muun muassa Reilun kaupan Mascao-luomusuklaat sekä Africafe-kahvit. Myös kauniit ja värikkäät afrikkalaiset korut ja tekstiilit kiinnostivat myyjäisissä vierailleita, samoin Prosofi-hankkeen joulukortit.

Kiitos kaikille joulumyyjäisiin osallistuneille ja hengessä mukana olleille.

 

Saatat myös pitää...