Pakolaisleiri, Shatila, Beirut, Libanon, Euroopan ja Lähi-Idän reuna… Libanon on maa, joka sijaitsee paitsi Välimeren rannalla myös lähellä Turkin, Syyrian ja Palestiinan konfliktialueita. Näin ollen Libanon on myös maa, jossa on paljon konflikteja pakoon lähteneitä ihmisiä – pakolaisia. Libanonissa on kansainvälisen YK:n alaisen pakolaisjärjestö UNHCR:n arvion mukaan tällä hetkellä suurin määrä pakolaisia suhteutettuna maan populaatioon – kyllä, kuutta maan kansalaista kohden on yksi pakolainen (UNHCR 2018). Pakolaiset ovat pääosin palestiinalaisia ja syyrialaisia.
Miten tamperelainen sosiaalityön järjestö sitten liittyy Libanoniin? Globaali sosiaalityö ry tukee ProSofi-kummitoiminnan kautta sosiaalityötä pääkaupunki Beirutissa sijaitsevalla Shatilan pakolaisleirillä. Tuemme pakolaisleirin sosiaalityötä kummirenkaan kautta kerättävällä taloudellisella tuella, jonka avulla mahdollistamme osaltamme Shatilassa toimivan yhteistyöjärjestömme The National Institution of Social Care and Vocational Training -järjestön toteuttamaa sosiaalityötä leirissä. Myös lyhenteellä NISCVT tunnettu järjestö työskentelee eri puolilla Libanonia sijaitsevissa pakolaisleireissä tarjoten leireillä asuvien (pääosin) palestiinalaisten tarvitsemia palveluita, joita Libanonin valtion ei heillä tarjoa.
Syksyn 2019 aikana Libanonista kuului kansainvälisen median uutiskynnyksenkin ylittäneitä uutisia. Maassa on järjestetty lukuisia hallitusta vastustavia mielenosoituksia ja maa on ollut kaaottisessa tilassa. Protestit ovat jatkuneet myös tänä vuonna. Protestien taustalla on mielenosoittajia huolestuttava tuotteiden raju hintojen nousu, työttömyys, maksamattomat palkat, tärkeän whatsapp-sovelluksen ehdotettu maksullisuus ja talouskriisi, sillä maa on pahasti velkaantunut ja maan hallinnon uskotaan olevan vahvasti korruptoitunut. Keskuspankki on puolestaan ennustanut talouden totaalista romahtamista ja hallitus pitänyt kiinni tiukoista säästötavoitteistaan maan talouden pelastamiseksi. (Reuters 2019, Yle 2019).
Libanonin vaikea tilanne on vaikuttanut myös ihmisten arkeen ProSofi-kummitoiminnan tukemassa Shatilassa. Shatilassa elää arvioilta 15-20 000 pakolaista, joista suurin osa on palestiinalaisia. Yhteistyöjärjestömme NISCVT:n johtajan Kassem Ainan mukaan ruoan ja bensiinin hinnat ovat nousseet, pankkien toimintaa on rajoitettu, palkkoja on alennettu yhtäkkisesti ja yleinen epävarmuus tulevaisuudesta on lisääntynyt. Pankeista ei välttämättä saa ulos rahaa (Sironen 2019). Vallitseva tilanne on vaikuttanut niin paikallisten kuin pakolaisena maassa elävien arkeen, eikä kiristynyt tilanne ole edullinen jo nyt vaikeissa olosuhteissa eläville pakolaisille. Esimerkiksi Shatilan leirillä olosuhteet ovat vaikeat puhtaan veden, sanitaation ja infrastruktuurin suhteen, mutta arjen välttämättömyyksien lisäksi huolestuttavaa on myös ihmisten ja heitä auttavien ammattilaisten jaksaminen epävarmuuden vallitessa.
Shatilassa työskentelevät sosiaalityöntekijät ovat kovien paineiden alla. Maan tilanteesta huolimatta NISCVT on jatkanut työskentelyään ja pakolaisleirien perustyö on jatkunut ennallaan. Shatilan alueen asukkaat voivat saada NISCVT-järjestön kautta muun muassa hammaslääkäripalveluja sekä päiväkoti- ja vapaa-ajan toimintaa lapsille, jotta vanhemmat voivat työskennellä. Työnteko on laillista ja lisäksi monelle pakolaiselle tärkeää, joskin työskentelymahdollisuuksia saatetaan rajoittaa kansalaisuuden perusteella (Hirvonen 2019).
Mihin suuntaan Libanonin tilanne kehittyy ja miten se vaikuttaa pakolaisleirien arkeen? Tämä jää nähtäväksi. Libanon kuohuu aika ajoin sisäisesti ja tämän hetkiset protestit ovat olleet voimakkaita. Maalla on nyt vuoden 2020 alussa uusi pääministeri ja neuvottelut Maailmanpankin kanssa maan taloustilanteesta ovat käynnissä. Toisaalta samanaikaisesti palestiinalaispakolaisten arjen vaihtoehdottomuus, elinolosuhteiden niukkuus ja elämä erillään Palestiinasta alkaa vaikuttaa ainakin ulkopuolelta katsojan silmin liiankin pysyvältä. Toivottavaa olisi, että NISCVT:n missio joskus toteutuu – “NISCVT foresees justice, peace, freedom, and national independence for the Palestinian people to return back their homeland where they can have their full rights as humans.” (NISCVT 2020).
YLE (2019) Libanon on syvässä finanssikriisissä – Automaateista ei aina saa dollareita ja se tekee kansasta levottoman. Haettu 18.1.2020. Saatavilla: https://yle.fi/uutiset/3-11007302
ps. Näin liityt ProSofi-kummirenkaaseen, jos kiinnostuit palestiinalaispakolaisten auttamisesta: Ota yhteyttä ProSofi-kummitoiminnan koordinaattoriin Eveliinaan sähköpostitse eveliina.julkunen19(at)gmail.com. Kummimaksu on 120€/vuosi sekä opiskelijoilta, vähävaraisilta ja eläkeläisiltä 60€/ vuosi.
Kirjoittaja Eveliina Julkunen on Globaali sosiaalityö ry:n ProSofi-kummitoiminnan koordinaattori.
Suoritin 3 kuukauden maisterivaiheen sosiaalityön harjoittelun Mwanzassa, Pohjois-Tansaniassa WADADA – Solutions on Gender-based violence -järjestössä keväällä 2019. Harjoittelu oli järjestetty Globaali sosiaalityö ry -järjestön kautta. Wadada on paikallinen yhdistys, joka tekee ennalta ehkäisevää väkivaltatyötä. Kirjoitin järjestön toiminnasta aikaisemmin blogissa.
Tämän kirjoituksen tarkoitus on antaa vinkkejä ja näkökulmia sosiaalityön opiskelijoille, jotka harkitsevat harjoittelua ulkomailla. Kirjoitus on tehty Tansanian kokemusteni perusteella, mutta uskon että jotkut vinkit ja näkökulmat pätevät paljolti myös naapurimaissa.
Kannustan ehdottomasti lähtemään harjoitteluun ulkomaille: samanlaista kokemusta ei voi saada kotimaassa! Lisäksi fakta on se, ettei sosiaalityöntekijän uran alkutaipaleella ole usein mahdollisuuksia lähteä ulkomaille. Siispä jos olet kiinnostunut, niin sanoisin: anna mennä!
Kymmenen vinkkiä sosiaalityön harjoitteluun ulkomailla
Onnea sinulle, olet jo lähempänä huikeaa kokemusta, kun edes harkitset asiaa!
Asenne kohdalleen; uteliaisuus on hyvä alku! Minusta uteliaisuus ihmisiä, kulttuuria ja itselle uutta yhteiskuntaa kohtaan on erittäin hyvä ja tärkeä lähtökohta ulkomaille lähtemiseen. Paljon voi ja kannattaa ehdottomasti lukea ja perehtyä etukäteen, mutta kaikkea ei voi oppia ennen lähtöä. Joten erittäin tärkeä on avoin ja utelias mieli. Paikalliset Tansaniassa ovat hyvin uteliaita ulkomaalaisia kohtaan, joten ole sinäkin!
Kannattaa opiskella mahdollisimman paljon paikallista kieltä etukäteen, sillä kenttätyö ja arjen asiointi tapahtuu ainakin Tansaniassa enimmäkseen swahiliksi. Ilmainen Duolingo-sovellus on yksi hyvä tapa opiskella kieliä. Kieltä ei opi yhdellä istumalla, joten kieltä kannattaa opiskella vaikka päivittäin. Jotta jaksaisit opiskella kieltä päivittäin, kannattaa asettaa itselleen tarpeeksi matalat tavoitteet, esim. 10 min päivässä. Asettamalla liian korkeat tavoitteet todennäköisemmin luovutat kokonaan sen sijaan että näkisit edes pienen vaivan. Mikäli mahdollista, kannattaa ehdottomasti käydä ihan oikealla kielikurssilla ennen harjoittelua tai sen aikana.
Jos olet vaaleaihoinen, tulet saamaan paljon huomioita missä ikinä liikutkin. “Mzungu” (valkoinen) on sana, jota kuulee yleensä monta kertaa päivässä. Mzungun huutelu saattaa väsyttää etenkin alussa. Huuteluun kuitenkin tottuu, eivätkä paikalliset tarkoita sillä yleensä mitään pahaa. Kun on valkoinen ja keskiluokkaa eikä kuulu sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöihin, on mielestäni ihan tervettä kokea edes joskus olevansa vähemmistön edustaja – vieläpä siten, että muut näkevät sen päällepäin. Sellaista monen arki Suomessakin on.
Jonkinlaisen kulttuurishokin tulet saamaan alussa – ja ehkä myöhemminkin. Se on tavallista ja kuuluu asiaan. “Shokki” kuulostaa ikävältä, mutta se ei ole mitenkään vaarallista tai outoa: opit aivan valtavan paljon itsestäsi ja uudesta kulttuurista tämän “shokin” kautta. Myös palautetta annetaan eri tavalla eri kulttuureissa. Esimerkiksi verrattuna Suomen aika suoraan palautekulttuuriin työ- ja opiskelumaailmassa, Tansaniassa ei ole tavallista antaa palautetta – varsinkaan kielteistä – kasvotusten. Yritä siis olla avoin, äläkä hätäile, jos välillä mietityttää ymmärrätkö asiat tai tilanteet oikein. Aina voi kysyä ja selvittää asiat!
Muista roolisi. Harjoittelijana päätehtäväsi on oppia uutta, eikä parantaa maailmaa. Maailmaa parannat mielestäni parhaiten tässä yhtälössä avoimella mielellä sekä osoittamalla kiinnostusta ja paikallisen kulttuurin kunnioitusta. Ei kannata lähteä sillä asenteella, että tulen korjaamaan asioita nyt muutaman kuukauden työharjoittelun aikana. Se on mahdotonta uudessa yhteiskunnassa, jossa rakenteet, kulttuuri, kieli ja työskentelytavat ovat uusia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettetkö voisi auttaa osaamisellasi ja ideoillasi. Ideat kannattaa esitellä juuri sellaisina: ideoina. Erittäin tärkeää on myös muistaa, kuinka iso etuoikeus on että ylipäänsä voi lähteä ulkomaille suorittamaan sosiaalityön työharjoittelua. Siihen kuuluu myös suuri vastuu, esimerkiksi siitä miten käyttäytyy kunnioittavasti toisessa kulttuurissa, minkälaisia kuvia jakaa somessa tai miten kertoo tapahtumista ja olosuhteista ihmisille täällä kotona!
Maalaisjärjellä pääse pitkälle. Kun selvittää, missä ei kannata liikkua ja mitä kannattaa varoa, on jo aika turvassa. Ei kannata olla naiivi, muttei myöskään vainoharhainen. Rokotusten, malariaestolääkitysten, matkavakuutuksen ym. on oltava kunnossa ennen lähtöä, mutta muuten käsihygienia on tärkein ennaltaehkäisevä tekijä paikan päällä. Pieni terveysstressi kuuluu asiaan kun matkustaa, kunhan et annat sen ottaa liikaa tilaa arjessasi, sillä apua saa tarvittaessa.
Asuminen: Varsinkin jos olet menossa työharjoitteluun yksin, suosittelen että yrität löytää vuokrattavan huoneen lähellä harjoittelupaikkaasi, suhteellinen lähellä keskustaa ja mieluummin jaetun asunnon, jotta saat heti uusia tuttavia. Afrikan itärannikko on päiväntasaajalla, mikä tarkoittaa sitä että noin seitsemän aikaan illalla pimenee nopeasti eikä ole paljon katuvaloja. Ainoastaan ihan ydinkeskustasta löytyy valoa, joten on kätevä asua lähellä kaikkea ettei menee turhan paljon aikaa ja rahaa taksimatkoihin.
SoMe to the rescue! Ennen lähtöä voi Facebookin kautta löytää ”expats-ryhmiä”, mistä saattaa löytää asuntoja ja muutenkin saada tietoa tapahtumista tulevassa kotikaupungissa. Ryhmien nimistä voi kysyä vanhoilta harjoittelijoilta tai GST:n kautta. Ulkomaan harjoittelun jo suorittaneelta henkilöltä voit myös saada muuta timanttista tietoa, joten kannattaa GST:n kautta kysellä keneltä voit saada tietoa sinun tulevasta harjoittelupaikastasi tai kaupungista. Kannattaa myös lukea tieteellisiä artikkeleita tai väitöskirjoja tulevasta harjoitteluaiheesta kohdemaassa ja perehtyä siihen. Mitä enemmän tietää etukäteen, sitä parempi fiilis on lähteä ja sitä paremmin voi ymmärtää eri tilanteita ja toimintatapoja paikan päällä.
Aika: Kolme kuukautta, mikä on tavallinen harjoittelujakson pituus GST:n kautta, on tosi lyhyt aika, eli ota kaikki ilo irti ajasta, opi uutta ja ennen kaikkea nauti! Saatat toki tuntea koti-ikävää ja se on aivan ok, onneksi se menee ohi, ja eihän Suomi mihinkään mene. Paras reseptini koti-ikävälle: hyväksy se, salli itsesi tuntea ikävää ja puhu siitä ystäville paikan päällä tai soita kotiin. Tansanian ja Suomen välillä ei ole aikaeroa joten on helppoa soittaa kotiin vaikka whatsapp-puhelu. Ajalla on lisäksi erilainen merkitys Suomessa kuin Tansaniassa. Olemme Suomessa tottuneita suhteellinen nopeaan, jopa usemmiten stressaavaan elämänrytmiin. Tansaniassa kuitenkin monet asiat vievät eri tavalla aikaa kuin Suomessa, struktuurien tai kulttuurien takia, joten kannattaa valmistautua siihen että usein kokoukset ovat pitkiä ja työaikataulut liukuvia.
Ihmissuhteet ja kohtaamiset ovat A & O. Asia, mitä eniten ihailen tansanialaisessa kulttuurissa on paikallisten uskomaton lämpö ja yhteisöllisyys. Yhteisöllisyys ja perhekeskeisyys ovat tärkeitä arvoja tansanialaisessa kulttuurissa. Joten anna ihmissuhteisiin ja kohtaamisiin aikaa ja yritä olla stressaamatta turhista asioista, koska todennäköisesti kukaan muu ei myöskään stressaa niistä liikaa. Sen sijaan keskity oleellisiin asioihin mihin työharjoittelun aikana voit vaikuttaa, ja mistä voit oppia asioita mitä et Suomessa voisi oppia.
Kirjoittaja Karolina Asén suoritti maisterivaiheen sosiaalityön harjoittelunsa WADADA -järjestössä Mwanzassa, Tansaniassa.
Tuhoisat syklonit ja laajat tulvat koettelivat Mosambikia keväällä: Idai-hirmumyrsky iski Keski-Mosambikiin 14. maaliskuuta ja Kenneth-hirmumyrsky Pohjois-Mosambikiin vain noin kuukautta myöhemmin, 25. huhtikuuta. Hirmumyrskyjen seurauksena yli 700 ihmistä on menehtynyt Mosambikissa sekä kaikkiaan yli 1000 ihmistä on menehtynyt Kaakkois-Afrikassa (mukaan lukien Zimbabwessa ja Malawissa). Idai-hirmumyrsky ja sitä seuranneet tulvat ovat vaikuttanut yli 900,000 ihmisen elämään Mosambikissa tuhoten taloja, infrastruktuuria sekä viljelmiä vieden useiden perheiden ainoan toimeentulon.
Mosambik on köyhä maa, jossa hirmumyrskyjen jälkeiset korjaustyöt on ollut haastavaa toteuttaa. Alkuvaiheessa hätäapua voitiin toimittaa Beiran kaupunkiin vain ilma- ja meriteitse tieyhteyksien katkettua tulvien vuoksi. Tulvien seurauksen Mosambikin avustusleireissä puhkesi lisäksi kolera. Beiran kaupungissa todettiin yli 4000 koleratapausta toukokuun puoleen väliin mennessä ja vähintään kuusi oli kuollut koleraan ennen kuin Maailman terveysjärjestön (WHO) kolera-rokotuskampanjat pääsivät käyntiin alueella.
Myös ruoan hinta on nousussa hirmumyrskyjen seurauksena. Nälänhädässä olevien määrän on arvioitu kasvavan 1,6 miljoonasta 1,9 miljoonaan Mosambikissa syksyn 2019 aikana. Mosambik kärsi jo ennen sykloneja pitkäaikaisesta kuivuudesta, mutta erityisesti tulvat, jotka veivät viljelmien sadon, vaikuttavat edelleen satoihin tuhansiin kotitalouksiin, joiden elanto riippuu omavaraisviljelystä nostaen samalla ruoan hintoja.
Globaali sosiaalityö ry:n keräysvarat on käytetty hätäapuun ja uudelleen rakentamisen tukemiseksi Keski-Mosambikissa Idai-hirmumyrskyn vaikutusalueella. Lahjoitukset on ohjattu Globaali sosiaalityö ry:n pitkäaikaiselle paikalliselle yhteistyökumppanille ADPE:lle (Association for the Development and Promotion of Education Mozambique). ADPE raportoi Globaali sosiaalityö ry:lle varojen käytöstä ajalla maaliskuu – heinäkuu 2019.
Maaliskuussa ADPE:n työntekijät organisoivat hätäapua Beiran kaupungissa, Manicassa ja Quelimanessa, Keski-Mosambikissa. Ensimmäinen hätäapu kohdistettiin eristyksiin jääneisiin perheisiin syrjäisillä alueilla, joissa suuret toimijat eivät olleet läsnä. Kenttätyöntekijät paikansivat yhden täysin tuhoutuneen koulun, mistä syntyi suunnitelma jälleenrakentaa koulu ja näin tukea oppilaiden kouluun paluuta.
Esimerkiksi huhtikuussa ADPE jakoi 1400 kg riisiä, 155 kg sokeria ja noin 350 kg papuja. Lisäksi järjestö keräsi vaatteita ja muita tarvikkeita, joita kuljetettiin katastrofialueille. Avustustyöt keskitettiin tietyille alueille, jotta seuranta olisi mahdollista ja Keski-Mosambikista, Beiran kaupungin lähialueilta, valittiin viisitoista perhettä, jotka saavat ADPE:ltä jatkuvaa tukea seuraavien kuukausien ajan. Näitä perheitä tuetaan ruoka-avun lisäksi kotien uudelleen rakentamisessa, viljelmien palauttamisessa toimintaan sekä veden ja viemäröinnin parantamisessa.
Toukokuusta heinäkuuhun avustustyöt ovat jatkuneet Keski-Mosambikissa. Kuusi ADPE:n kenttätyöntekijää, joista suurin osa on sosiaalityöntekijöitä, on edelleen kartoittamassa tilannetta ja jakamassa avustuksia. ADPE:n työntekijät myös tarjoavat psykososiaalista tukea hirmumyrskyn seurauksista kärsiville perheille. Avustustyö perustuu lahjoitusten lisäksi paikallisen kehittämisen periaatteille: yhteisön jäsenet osallistuvat itse alueen infrastruktuurin, kuten koulun, uudelleen rakentamiseen ja avustustyöntekijät hyödyntävät yhteisön olemassa olevia voimavaroja.
Avun tarve Mosambikissa jatkuu
Avun tarve Mosambikissa on edelleen suuri ja sinun tuellasi ADPE:n avustustyöt jatkuvat yhä pidempään. Voit lahjoittaa keräykseen vielä elokuun ajan.
Lahjoittaa voit edelleen seuraavilla tiedoilla:
Tilinumero: FI39 6601 0001 0306 59
Saaja: Globaali sosiaalityö ry
Viitenumero: 3023
Näin voit lisäksi lahjoitat keräykseen MobilePay:n kautta:
Avaa MobilePay-sovellus ja kirjaudu sisään
Syötä summa
Paina ”Valitse vastaanottaja” ja syötä numerotunnus 44430
Tämä blogiteksti käsittelee yhteisöterveystyötä Mosambikissa. Sitaateissa äänessä ovat Maputon laitakaupungissa Chamanculossa asuvat ja työskentelevät yhteisöterveystyöntekijät, jotka tekevät pääasiallisesti hiv ja aids- sekä tuberkuloosityötä, valistustyötä, lääkityksen lopettaneiden etsivää työtä ja kotikäyntejä. Lisäksi he saattavat aliravittuja lapsia sairaalaan ja ohjaavat väkivallan uhreja palvelujen piiriin.
Useissa kehitysmaissa on suuri pula koulutetusta terveydenhuollon henkilökunnasta, minkä takia osa paikallisten yhteisöjen jäsenistä on saanut lyhyen koulutuksen voidakseen aloittaa työt yhteisöterveystyöntekijöinä (community health workers) omissa yhteisöissään. Maputon laitakaupungissa sijaitsevan Chamanculon asuinalueen yhteisöterveystyö on tietynlaista populaaria ja kotoperäistävää sosiaalityötä, jossa yhteisöterveystyöntekijät kohtaavat potilaita sekä heidän perheenjäseniään ja naapureitaan ja käyttävät hyväksi yhteisön voimavaroja.
“Kuolemaa, tulipaloja, sairauksia…”
Chamanculon asuinalueilla on tiiviitä paikallisia yhteisöjä—naapurustoja, jotka tukevat jäseniään erilaisissa vaikeissa elämäntilanteissa. Mosambikilaisilla onkin sanonta, jota yhteisöterveystyöntekijät käyttävät tiuhaan: “Naapuri on lähin perheenjäsen.” Maalta laitakaupunkiin muuttaessa perhe ja suku jäävät usein maaseudulle, jolloin kaupungin asukkaat solmivat ihmissuhteita ja luovat uusia yhteisöllisiä siteitä naapureiden kanssa. Julkiset palvelut, kuten poliisi ja palokunta, ovat heikosti saatavilla laitakaupungissa, jolloin avun tarpeessa käännytään ensisijaisesti naapurin puoleen. Chamanculossa yhteisön sosiaalinen pääoma ja yhteisössä syntyvä sosiaalinen tuki ovat monelle elinehtoja.
Robert Putnam (2000, 19 teoksessa Ruuskanen 2002) on määritellyt sosiaalisen pääoman viittaavan “yksilöiden välisiin yhteyksiin—sosiaalisiin verkostoihin ja niistä syntyviin vastavuoroisuuden normeihin ja luottamukseen.” Sanotaan myös, että suuri avun tarve synnyttää sosiaalista pääomaa ja julkisten palveluiden tai muiden avunsaannin väylien puuttuminen vahvistavat sitä edelleen (Coleman 1988). Chamanculossa on paljon tulipaloja johtuen heikosta rakennetusta ympäristöstä. Erään yhteisöterveystyöntekijän talossa syttyi kerran tulipalo, jolloin paikalla tulipaloa sammuttamassa ei ollut palokunta vaan hän tukeutui täysin naapureiden apuun. Ryöstön sattuessa Chamanculossa tilanteeseen puuttuvat läsnäolijat eikä poliisi, kertoi toinen Chamanculossa asuva yhteisöterveystyöntekijä.
Taloudellinen tuki ja sanktio auttamatta jättämisestä
Chamanculon asuinalueen paikallisissa yhteisössä järjestetään yhteisöllistä tukea taloudellisena tukena erityisesti kuolemantapauksissa, sillä Mosambikissa hautajaisiin liittyvät suuret kustannukset, joihin köyhillä perheillä harvoin on yksin varaa. Korttelijohtajat (pt. chefe do quarteirão) ovat jokaisen korttelin luotettuja henkilöitä, jotka yhteisön kohdatessa kuolemantapauksia keräävät naapureilta kolehdin hautajaiskulujen kattamiseksi. Korttelijohtajien lisäksi myös yhteisöterveystyöntekijät voivat mobilisoida yhteisön auttamaan jotakin yhteisön jäsentä, esimerkiksi tarjoamaan ruoka-apua nälkää kohdanneille perheille erityisesti tilanteissa, joissa sairaus on vienyt vanhempien työkyvyn.
Suoran taloudellisen tuen organisoimisen lisäksi sosiaaliseen pääomaan liittyy myös yhteisön jäsenilleen langettaman sanktion mahdollisuus, jolla voi olla epäsuoria myönteisiä vaikutuksia (Coleman 1988). Jos joku Chamanculossa ei auta naapuria esimerkiksi tarjoamalla joitakin ruoka-aineksia, vaikka hänellä olisi taloudellinen mahdollisuus auttaa, auttamatta jättämiseen suhtaudutaan vahvasti paheksuen. Ihmisestä, joka ei auta muita, puhutaan pahaa ja huono maine leviää nopeasti tiiviissä yhteisöissä. Tällä tavoin sosiaalisen pääoman sanktiot tiivistävät yhteisöllistä tukea ja naapuriapua.
Tervehtiminen ylläpitää suhteita
Tiiviitä yhteisöjä ylläpidetään Chamanculossa ennen kaikkea tervehtimällä. Kuten ghanalaista Ewe-heimoa tutkinut Kofi Agawun (2007) on todennut, tervehtiminen on rituaali, joka ylläpitää sosiaalista rakennetta. Tervehtiminen on myös avun saannin edellytys ja siten ”pakollista”. Eräs yhteisöterveystyöntekijä kertoo kuvitteellisen esimerkin ihmisestä, joka ei tervehdi naapureitaan. Kun hän itse tarvitsisi apua, tämä apu evätään häneltä, koska hän ei tervehtinyt muita yhteisön jäseniä:
“Esimerkiksi sinä kävelet kadulla ja olet uusi asuinalueella. (Ne naapurit) tervehtivät sinua ja sinä pysyt hiljaa, jatkat matkaa ja kohtaat “pahantekijöitä”. Mitä nuo ihmiset (joita et tervehtinyt) tekevät? Voivat sanoa: “lähde pois täältä!”
Toinen yhteisöterveystyöntekijä kertoo, kuinka naapurit puuttuvat tarvittaessa perheen sisäisiin ristiriitoihin, kuten perheväkivaltaan. Tällöin on tärkeää, että naapureihin on ylläpitänyt hyviä suhteita, esimerkiksi tervehtimällä heitä:
“Jos elät yhteiseloa naapureidesi kanssa, jopa silloin jos aviomiehesi haluaa pahoinpidellä sinut, hän ei onnistu, koska kaikki naapurit tukevat sinua.
Koska sinä tervehdit, keskustelet naapurin kanssa.”
Sairastuminen murentaa yksilön sosiaalista pääomaa
Korkean sosiaalisen pääoman tiiviissä yhteisöissä on kuitenkin huonot puolensa. Sen lisäksi, että tieto auttamatta jättämisestä leviää yhteisössä, myös henkilökohtaiset asiat, kuten tieto sairastumisesta leviää nopeasti. Chamanculon yhteisöterveystyöntekijät työskentelevät hiv ja aids- sekä tuberkuloosipotilaiden parissa. Näihin sairauksiin liittyvä stigma ja hiv- ja tuberkuloosi potilaiden kohtaama syrjintä ovat haasteita koko Mosambikissa. Chamanculon paikallissairaala on vieläpä rakennettu niin, että kuka tahansa paikalle tulija näkee heti, mitä sairautta kullakin osastolla jonottava potilas sairastaa. Ongelmana onkin se, että potilaat eivät mene sairaalaan tai jättävät lääkehoidon kesken. Tällöin tarvitaan yhteisöterveystyöntekijöiden interventiota, joka perustuu olemassa olevalle paikalliselle sosiaaliselle pääomalle ja yhteisölliselle tuelle.
Yhteisöterveystyöntekijöiden interventiota tarvitaan, kun naapuriapu ei ole riittävää ratkaisemaan potilaan tilannetta tai kun potilas ei itse hakeudu sairaalaan. Yhteisöterveystyön puuttuminen potilaan elämään perustuu usein yhteisön heikkojen siteiden vahvistamiseen (yhdistävä sosiaalinen pääoma), mikä tarkoittaa sitä, että yhteisöterveystyöntekijät mobilisoivat apua sellaisilta naapureilta, jotka ilman interventiota eivät oma-aloitteisesti auttaisi potilasta. Toisaalta yhteisöterveystyöntekijät hyödyntävät omia sosiaalisia suhteitaan potilaiden auttamiseksi (linkittävä sosiaalinen pääoma); esimerkiksi suhteet sairaanhoitajiin ja lääkäreihin voivat helpottaa palvelun saamista terveyskeskuksessa. (Sosiaalisen pääoman muodoista ks. esim. Woolcock 1998; 2000.)
Yhteisöterveystyöntekijöiden interventio potilaan tilanteeseen perustuu yhteisön omille resursseille, sillä järjestöllä ei ole keinoja antaa esimerkiksi ruoka-apua. Apu ja tuki haetaan potilaan verkostoista ja naapurustosta. Tässä alla olevassa tapauksessa nuorella oli hiv-lääkitys, mutta isäpuoli ei antanut hänelle tarpeeksi ruokaa, jotta hän olisi voinut toteuttaa lääkitystä. Yhteisöterveystyöntekijät kartoittivat potilaan verkostoa:
“Kun kerran hänellä oli läheinen isoäiti, me neuvoimme häntä menemään puhumaan isoäidin kanssa, selittämään isoäidille: ‘Kuule, minulla on nälkä ja tarvitsen ruokaa, kotona ne eivät anna minulle ruokaa, vaikka tarvitsen ruokaa voidakseni ottaa lääkkeet.’ Se oli, miten neuvoimme häntä.”
Yhteisöterveystyöntekijät kertoivat lukuisista onnistuneista tapauksista, joissa he ovat keskustelleet naapureiden ja läheisten kanssa ja vakuuttaneet heidät auttamaan potilasta taloudellisesti. Esimerkiksi eräs yksinhuoltajaisä sairastui ja lapset joutuivat elättämään perheen keräämällä tölkkejä ja myymällä vettä kaupungin keskustassa. Kun yhteisöterveystyöntekijät puhuivat pihapiirin yhteisön kanssa, he keräsivät jokainen jonkin pienen ruoka-aineen ja tarjosivat perheenisälle. Myöhemmin perheenisä tervehtyi, eikä lasten enää tarvinnut työskennellä kadulla.
“Vaikka he (yöllä) tulisivat koputtamaan oveani…”
Yhteisöterveystyö on myös yhdenlaista populaaria sosiaalityötä. Chris Jones ja Michael Lavalette (2013a; 2013b) kirjoittavat “populaarista sosiaalityöstä” (popular social work), joka viittaa sellaisiin vaihtoehtoisiin sosiaalityön projekteihin, joissa ei ole palkattua ja formaalin koulutuksen saanutta sosiaalityöntekijää, mutta jotka radikaalilla tavalla ovat vaikuttavia ja tehokkaita sosiaalityön aloitteita. Yhteisöterveystyöntekijöillä ei ole koulutukseen perustuvaa ammatillista asemaa eikä siten myöskään ammatillista etäisyyttä suhteessa potilaisiin, vaan työ perustuu tasavertaiselle kumppanuudelle. Yksi yhteisöterveystyöntekijä kuvailee suhteensa potilaisiin olevan aina henkilökohtainen:
“Minulla on henkilökohtaisia suhteita kaikkien minun potilaitteni kanssa – – joskus menen keskustelemaan, olemaan heidän kanssaan, rupattelemaan.”
Yhteisöterveysytöntekijä jatkaa kertoen, että potilaat myös auttavat häntä, jos hän on tulevaisuudessa avun tarpeessa. Apu ja tuki on siis tavallaan vastavuoroista, vaikka se onkin ammatillista toimintaa, mikä on suomalaisessa tai länsimaisessa sosiaalityössä erittäin vieras käsitys. Toisaalta työtä tehdään myös vapaa-ajalla ja kelloon katsomatta. Yhteisöterveystyöntekijät pysäytetään kadulla ja heidän kotonaan vieraillaan vaikka keskellä yötä. Yhteisöterveystyöntekijöitä motivoi heidän työhönsä se, että he ovat tunnettuja ja kunnioitettuja yhteisön jäseniä.
Kotoperäinen sosiaalityö
Länsimaista sosiaalityön professiota voidaan kritisoida siitä, että länsimainen sosiaalityö on vuosikymmenien ajan levittänyt kritiikittömästi toimintatapojaan ja arvojaan globaaliin etelään eikä se ole riittävällä tavalla ottanut huomioon paikallisia tarpeita (Gray ym. 2008; Gray ym. 2013). Afrikassa on kuitenkin kehitetty omanlaistaan, kotoperäistävää sosiaalityötä (indigenizing social work), joka muokkaa länsimaista sosiaalityötä paikalliseen kontekstiin sopivaksi. Esimerkiksi eteläafrikkalainen kehityssosiaalityö (developmental social work) perustuu yksilötyön sijaan sosiaaliselle kehittämiselle.
Myös Chamanculon yhteisöterveystyön projekti on esimerkki tällaisesta kotoperäistävästä sosiaalityöstä, sillä siinä länsimaissa kehitettyä projektia sovelletaan Chamanculon asukkaiden tarpeisiin. Työtavat poikkeavat länsimaisesta sosiaalityöstä. Kuten edellä mainittiin, työ mielletään vastavuoroiseksi auttamiseksi, jossa yhteisöterveysytöntekijä saattaa tulevaisuudessa olla avunsaaja ja nykyinen potilas avuntarjoaja.
Kehitysmaiden vaihtoehtoiset sosiaalityön toimintatavat tulisi hyväksyä yhtä legitiimeinä kuin länsimaiset sosiaalityön orientaatiot. Puhutaan sosiaalityön dekolonisaatiosta, jonka tavoitteena on lopettaa länsimaisen sosiaalityön mallien toistaminen kehitysmaiden paikallisissa konteksteissa. Länsimaiden tulisi arvostaa ja juhlistaa kehitysmaiden sosiaalityötä—sosiaalityötä joka on usein “populaaria” sekä yhteisöperustaista ja sellaisena rakentuu yhteisön oma-avulle, yhteisölliselle tuelle ja sosiaaliselle pääomalle.
Kirjoittaja teki Globaali sosiaalityö ry:n työharjoittelun Mosambikissa vuonna 2017. Teksti perustuu hänen pro gradu -tutkimukselle, jonka toteuttaminen tuli mahdolliseksi seuraavana vuonna työharjoittelun seurauksena. Pro gradu on luettavissa Helsingin yliopiston digitaalisessa arkistossa Heldassa:
Coleman, James (1988) Social capital in the creation of human capital. The American Journal of Sociology, 94, 95–120.
Gray, Mel & Coates, John & Yellow Bird, Michael & Hetherington, Tiani (2013) Introduction. Teoksessa Mel Gray, John Coates, Michael Yellow Bird & Tiani Hetherington (toim.) Decolonizing Social Work. Farnham: Ashgate, 1–24.
Gray, Mel & Coates, John & Yellow Bird, Michael (2008) Introduction. Teoksessa Mel Gray, John Coates & Michael Yellow Bird (toim.) Indigenous social work around the world: towards culturally relevant education and practice. Aldershot: Ashgate, 1–12.
Jones, Chris & Lavalette, Michael (2013a) ‘Popular social work’ in the Palestinian West Bank: dispatches from the front line. Teoksessa Michael Lavalette & Vasilios Ioakimidis (toim.) Social work in extremis: Lessons for social work internationally. Bristol: Policy Press, 15–30.
Jones, Chris & Lavalette, Michael (2013b) The two souls of social work: exploring the roots of ’popular social work’. Critical and Radical Social Work 1 (2), 147–165. DOI: 10.1332/204986014X14096554803777.
Ruuskanen, Petri (2002) Sosiaalinen pääoma hyvinvointipoliittisessa keskustelussa. Teoksessa Petri Ruuskanen (toim.) Sosiaalinen pääoma ja hyvinvointi. Näkökulmia sosiaali- ja terveysaloille. Keuruu: PS-kustannus, 5–27.
Woolcock, Michael (1998) Social capital and economic development: towards a theoretical synthesis and policy framework. Theory and Society 27 (1), 225–249.
Woolcock, Michael (2000) Sosiaalinen pääoma: menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Teoksessa Jouko Kajanoja & Jussi Simpura (toim.) Sosiaalinen pääoma globaaleja ja paikallisia näkökulmia. Stakes raportteja 252. Saarijärvi: Gummerus, 25–56.
In India, there are two types of Social Work Practice i.e., Generalist Social Work Practice and Specialist Social Work Practice. When I was doing my Masters in Social Work, the practice adopted was Generalist. Generalist Social Work practitioners work holistically; they work as broker services, advocate, counsel, educate, organize etc with individuals, families, community, organizations, social policies etc in various settings. My interest in the issue of homelessness started when I was pursuing the Masters in Social Work from Delhi School of Social Work, Delhi University in 2009-2011.
My Social Work Practice became Specialist in purpose when I joined for Master of Philosophy (M.Phil). In Specialist, the researcher may have purposefully chosen their area of interest and pursue a greater depth of knowledge and experience in one specific area. Being motivated to work on the issue of homelessness, I wrote the M.Phil thesis titled, “Life on the Streets: Experiences of People Living on the Streets in Mumbai” in 2013.
The engagement in terms of work and field scenario was different in Delhi and Mumbai (two metropolitan cities of India). In Delhi, it was the part of Fieldwork block placement. Block placement is done by keeping in mind the interest of the student social worker and placing them in an agency or NGO. Whereas, the M.Phil thesis was the research study done on the everyday experiences of the homeless people in South Mumbai.
The fieldwork block placement was done with the NGO, Indo Global Social Service Society (IGSSS). As part of the field work, I went to Pul Mithai near Old Delhi Railway Station in the year 2010. The visit was in regard to the forceful eviction of the homeless families living under the railway bridge. The government law itself suggests that if the poor and the homeless people have to be evicted, there should be one-month prior notice so that they have a certain time to vacate the place. I went to capture the narratives of the homeless people living there as a testimony to prove the violation of the rights of the homeless people. They were evicted without prior notice. It was a forceful eviction followed by exploitation. I saw demolished shanties which seem like a pile of garbage thrown in a place. Children crying, older members of the homeless families narrating the incident which took place, some of the homeless people were injured, severely injured among them were a ten-year-old girl. Police had lathi-charged which caused severe injury and she was hospitalized. Young men and women from the same place were selling Indian spices, fruits, vegetables etc. They were working as street vendors without any expression that something might have happened because they have to work hard in order to serve their family members. Meals were being cooked under the open sky; the fire was lit with collected wooden sticks.
Looking at this situation, I collected three testimonies which narrated their experience on the day of forceful eviction. I also read the Indian Railway Affidavit which conducted the forceful eviction in the name of service of the railway tracks. The affidavit also blamed the homeless people for creating a nuisance on the urban place. The three testimonies were then submitted to the Hon’ble High Court of Delhi on 4th June, 2010. This was done through the NGO, IGSSS. The High Court had taken a suo-moto case where the NGO, IGSSS was also a partner.
Even though the testimonies were submitted, it was also important to gather more information about the history of the place and people. It was also an effort to understand why and how the homeless people were settled here. In order to do so, the IGSSS team and PRAXIS team collaborated to conduct a Participatory Rural Appraisal (PRA) with three different groups like women, men, and children. I also facilitated the process and it was conducted on 10thJune, 2010. One of the methods of the PRA was used; Community Mapping with each group was facilitated to make Venn Diagrams. The whole process was documented and prepared final brief documentation which can become a base for both applying Social Action Method in the field and also as evidence in court. The follow up of the court case was later proceeded by the IGSSS.
Another aspect of work was on the demographic details of the homeless population. The homeless population had not been properly represented in the Homeless Census. Many of the Delhi based NGO was also of the opinion that the homeless population had not been properly represented. Therefore a survey questionnaire was prepared. I attended the four days training programme on Homeless Citizen’s Register conducted by IGSSS. The inauguration of the survey was held on 2nd July, 2010 by the then Chief Minister of Delhi. The homeless survey started after that. The state does not directly deal with its citizens. Therefore Social Worker works on the behalf of the state to demand rights and entitlements from the State itself. Social workers bridge the gap between the service users and the State by making them aware of the rights, benefits, entitlement etc inscribed as rightful users of various services.
The above narration on the government being the violator of the rights of its citizens has reflected again at Chhatrapati Shivaji Terminus, South Mumbai. The footpath encircling Cross Maidan accommodates second and third generation, homeless families. The families living inside the Maidan have been evicted fourteen to fifteen years ago. Radha, the participant, and the community leader narrate the story of eviction from Cross Maidan. The then community leader along with few BMC personnel came to see the place. It was told to the families living there that they will be relocated from Cross Maidan. Cross Maidan was home for more than 300 families. Out of 300 families, hardly twenty families were provided with the housing facilities at Mankhurd and Govandi. Rest of the families was assured that they will be provided with the housing facilities too. It was communicated to them that the families have to shift to a temporary location before allocation. Some families moved out under the impression that it would be a temporary shift. Later it was relieved that the community leader took handsome money to evict people without rehabilitation facilities. As a result, some families started living on the pavements, some families migrated to their hometown and only a few families were provided with housing facilities. Some of the families were not willing to vacate. ‘Police had lathi-charged on us. We were not given one-month prior notice to vacate the place’. Homeless families were evicted from the Cross Maidan, therefore, they made the dwelling on the footpath encircling the Cross Maidan. Still, BMC would take rounds once a day or sometimes twice a day. They would confiscate the belongings. Some of the NGOs are still fighting for the rights of these homeless families.
There are NGOs which are advocating from the State government to increase the facility of Shelter homes and also demanding for its creation. The review done by us of the Shelter homes narrates the story that the conditions of shelter homes are pathetic. The blankets given are wet and unhygienic to use, washrooms are unclean, etc. The Human Rights Law Network (HRLN) have filed a petition in the High Court of Maharashtra asking the government to take necessary steps as per the Supreme Court which binds the state to have one shelter home per one lakh population. According to the Supreme Court order, Mumbai should have 184 shelter homes capable of 18,400 people which is only one-third of the total homeless population in Mumbai according to the census 2011. According to the recent studies, there is 14 BMC shelters and another seven run by NGOs which together house around 1,920 people.
In both the scenario, there is a constant question on the very nature of the State. State, the one who should be the protector of the rights of its citizens becomes the violator of their rights and privileges.
Conclusion
The above narratives from the fieldwork in Delhi and Mumbai are the reflection of the situation of homeless people in India and some of the engagements done by the social workers. During my time in Finland, I never saw a homeless person. One might say that the weather is so cold than it is difficult to survive in open. In reality, to my surprise, Finland almost seems to solve the issue of homelessness. The concepts like ‘Housing First’ or ‘give homes to homeless’ were fascinating. Finland has social security services like KELA/FPA which gives financial support to people facing unemployment. The municipality gives social services related to housing. All these provisions, schemes and policies seems to be in place whereas in India, there are various policies, provisions, and laws to safeguard the rights of the homeless population but there is a huge gap in terms of implementation. There are various provisions for the Shelter Homes as directed by the state and central government in India. Talking about Mumbai, the shelter homes do not serve the purpose of the homeless families. Therefore, there is a lot of scope for social workers hence it becomes important for social workers to understand the field and work towards social justice and social empowerment of its participants.
Apart from the service, the attitude towards the issue of homelessness remains same in Finland and in India. The expression seems to echo “Not in my neighborhood”. Even though homelessness is seen as the structural issue still individuals are blamed for being homeless. This is reflected in the derogatory language used in reference to the homelessness. In our meeting with Tampere City Housing Services, it was narrated that the negative connotation was used towards homeless people. The word used was ‘pummi’ which refers as ‘human trash’ although it was publicly criticized in Finland. In the same way, in India the negative connotations have been criticized but there are certain sections of people who are of the opinion that the homeless people are beggars, drunkards, mentally ill and thieves etc.
In India, the first step of the social worker is to build rapport with her/his participants, focusing more on the interaction and knowing about the everyday lives of the participants. The social worker believes more on bottom-up approaches. After knowing the problem and issue identification, the Social Workers then take various interventions and tools and techniques of social work methods.
It is very important to engage in the understanding of Social Work in different settings and in different social context. In Finland, the social security services seem to almost solve the issue of homelessness which would take certain years for India to achieve. The gap between the participant and the social worker should be reduced. The social worker relationship with the homeless people should not reflect that “you have a table in between”. Therefore the first step of fieldwork in India is to have good rapport with the participants. The participants are seen as the knowledge providers to the researcher or the social work practitioners. It is considered that they know their situation better therefore the social worker should act as an agent to provide necessary facilities. This was also reflected when the Global Social Workers and Tampere City Housing Services explained the informal group work done with the homeless participants. These informal activities are also done in India but the only different is of the setting and the focus of the activity. Social workers across the world stand as a helping profession therefore it is important to know them as individuals. The word homeless is not just eight letter alphabet; it is various faces which reflect the stories of individual suffering of being in certain status. It provides the scope to unlearn in the process of learning.
Kirjoittaja Swati Singh on sosiaalityön jatko-opiskelija, joka opiskeli syyslukauden 2018 Tampereen yliopistossa.
Olen Karolina, viimeistelen maisteriopintojani sosiaalityössä Helsingin yliopistolla. Suoritan tällä hetkellä kolmen kuukauden sosiaalityön harjoitteluani WADADA -järjestössä Tansanian toiseksi suurimmassa kaupungissa, Mwanzassa. Wadada on Globaali sosiaalityö ry:n uusi yhteistyöjärjestö, joka ehkäisee sukupuolittunutta väkivaltaa. Kerron tässä kirjoituksessa Wadadan toiminnasta sekä harjoitteluni tavoitteista.
Wadada tarkoittaa ”Sisters on solidarity” (suom. solidaariset siskoset). Järjestön päätavoite on vahvistaa 7–24-vuotiaiden tyttöjen ja naisten valmiuksia puolustaa omia oikeuksiaan ja elää elämänsä ilman seksuaalista väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Wadadan visio on yhteiskunta, jossa tytöt ja nuoret naiset voivat kasvaa ja elää täyteen potentiaaliinsa sekä jossa heidän ei tarvitse pelätä seksuaalista väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Wadada työskentelee tyttöjen, poikien ja yhteisöjen kanssa, sillä järjestössä nähdään, että väkivalta on yhteiskunnallinen ongelma ja siksi väkivaltatyö on suunnattava kaikille.
Käytännössä järjestön toimintaan kuuluu ennaltaehkäisevä väkivaltatyö. Tämä voi olla esim. tiedotuskampanjoita yhteisöissä tai ryhmätoimintaa nuorten kanssa kouluissa sekä koulunkäynnin lopettaneiden tyttöjen ja naisten kanssa. Wadada tarjoaa myös oikeusapua väkivallan uhreille.
Tukijat ovat järjestön pääasiallinen tulonlähde, joten järjestön toiminta muodostuu useimmiten heidän toivomustensa mukaan. Tällä hetkellä Wadadalla on käynnissä kaksi projektia: Haki ya Binti (Tytön oikeus) ja Youth Empowerment Against Sexual Violence Prevention. Ratkaisukeskeinen lähestymistapa (Solution Focused Approach) on järjestön menetelmä ja filosofia. Siinä fokus on löytää ratkaisuja väkivallan ehkäisemiseen tai miten väkivaltaa kokenut nuori saadaan toipumaan traumaattisesta kokemuksesta ja voimaantumaan tunnistamalla omia voimavaroja.
Työharjoittelun oppimistavoitteeni on oppia enemmän tasa-arvotyöstä ja -kysymyksistä sekä mitä ne tällä hetkellä tarkoittavat tansanialaisessa ympäristössä. Toivon myös saavani yleiskuvan siitä, miltä väkivaltatyö voi näyttää tansanialaisessa järjestössä. Sosiaalityön opiskelijana olen myös kiinnostunut makrokuviosta: miltä yhteiskunnalliset rakenteet näyttävät täällä, erityisesti sosiaalityön näkökulmasta. Tavoite on saada laaja kuva väkivaltatyöstä ja osallistua sekä hallinnollisiin tehtäviin että kenttätyöhön. Haluan myös oppia enemmän ratkaisukeskeisestä lähestymistavasta – mitä se käytännössä tarkoittaa Wadadassa ja miten sen avulla järjestö tukee nuoria ja yhteiskunnallista muutostyötä. Tähän mennessä olen tutustunut erilaisiin tutkimuksiin ja ohjaajani kanssa kirjoittanut avustushakemuksia. Kenttätyön kouluissa ja yhteisöissä on tarkoitus alkaa maaliskuussa. Odotan sitä innoilla!
Kirjoittaja Karolina Asen suoritti maisterivaiheen sosiaalityön harjoittelunsa WADADA -järjestössä Mwanzassa, Tansaniassa.
Keski-Mosambikiin sekä Zimbabween ja Malawiin iski viime viikon torsaina hirmumyrsky Idai, jonka seurauksena alueet kärsivät vakavista tulvista. YK:n mukaan tulvien odotetaan yhä pahenevan Mosambikissa. Akuutin hätäavun tarve on yhä suuri.
Helsingin Sanomissa 18.3. kirjoitetaan:
Kokonaisia kyliä on kadonnut.
Mosambikin toiseksi suurimmassa kaupungissa Beirassa vesi on vallannut laajoja asuinalueita. Tiet ja tietoverkkoyhteydet ovat hirmumyrskyn jäljiltä monin paikoin poikki. Beirassa on noin 500 000 asukasta, eli se on hieman Helsinkiä pienempi. Euloge Ishimwe Punaisesta Rististä on ollut yhteydessä Punaisen Ristin arviointiryhmään, joka saapui tuhoalueelle sunnuntaina. ”He näkivät massiivista tuhoa ja arvioivat, että 90 prosenttia [rakennuksista ja infrastruktuurista] on täysin tuhoutunut.” (https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006040019.html)
Globaali sosiaalityö ry:llä on ollut pitkäaikaista yhteistyötä Mosambikissa. Olemme aloittaneet keräyksen Idai-hirmumyrskyn uhrien auttamiseksi. Keräykseen osallistumalla voit tukea avustustyötä Mosambikin katastrofialueilla.
Kerätyt varat ohjataan paikallisen voittoa tavoittelemattoman järjestön ADPE:n (Association for the Development and Promotion of Education Mozambique) avustustyöhön paikan päällä Keski-Mosambikissa. ADPE on vuonna 2002 perustettu ja 2008 virallisesti rekisteröity yhdistys, joka tekee pääasiassa katulapsityötä. Kerätyt varat käytetään perustarvikkeiden, kuten ruoan ja lääkkeiden sekä puhtaan veden jakeluun. Globaali sosiaalityö ry seuraa avustustöiden etenemistä Mosambikissa.
And it has also help me to know myself, who I am. And who I suppose to be also it has help me in different things. — — First they have encourage me to not lose hope also to be confident. They encourage me to not being fearing anyone.
Sitaatti on tansanialaisen naisen haastattelusta, jossa hän kertoo, miten sosiaalityöntekijät ovat tukeneet häntä. Kuten vastauksesta huomataan, sosiaalityöntekijät ovat tukeneet häntä elämässä, jossa on toivoa, mahdollisuus olla oma itsensä, ja jossa ei ole pelkoa.
Joka vuosi 2 miljoonaa tyttöä synnyttää lapsen alle 15-vuotiaana, 12 miljoonaa tyttöä joutuu vuosittain naimisiin alle 18-vuotiaana, ja noin 47 000 naista kuolee abortin seurauksena (Plan 2019; YK-liitto 2019). Näissä luvuissa todentuu raa’asti sukupuoleen kohdistuva sorto, joka koskettaa satuttavimmin haavoittuvassa asemassa eläviä naisia ja tyttöjä.
Kansainvälistä naistenpäivää vietettiin 8. maaliskuuta, jonka tarkoituksena on muistuttaa tasa-arvon tärkeydestä ja edistää sukupuolten välistä yhdenvertaisuutta. Päivän teemassa on jotain niin tuttua sosiaalityön kansainväliselle määritelmälle, jonka mukaan sosiaalityöntekijät ovat keskeisiä toimijoita yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien periaatteiden edistäjinä. Seuraavaksi pohdin, mitä tällä määritelmällä voidaan tarkoittaa tansanialaisessa sosiaalityössä tyttöjen ja naisten toimijuuden näkökulmasta.
Tansaniassa monen naisen ja tytön toimijuutta rajoittaa rakenteellinen eriarvoisuus. Ylipäätään ympäröivä kulttuurikonteksti, poliittinen ilmapiiri ja yhteiskunnalliset puitteet ovat suhteessa siihen, millaisia toimijuuksia tytöille ja naisille muodostetaan sosiaalityössä. Toisaalta tansanialaisessa sosiaalityössä on runsaasti käytännön tekoja, joilla puretaan tyttöihin ja naisiin kohdistuvia sortavia rakenteita. Ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden periaatteiden edistäjinä sosiaalityöntekijät ovat osana niin paikallistason muutostyötä kuin globaalin eriarvoisuuden kitkemistäkin.
Tansaniassa sosiaalityötä tehdään erityisesti yksinhuoltajaäitien, isoäitien ja teiniäitien kanssa. Yhteiskunnassa ja sosiaalityössä äitiyteen kohdistetaan erityisiä toiveita, huolia ja vastuunkysymyksiä. Tansaniassa perhe ja suku ovat käytännössä lapsen ainoa sosiaalinen ja taloudellinen turva. Toisaalta tansanialaisessa sosiaalityössä saatetaan esittää myös kriittisiä näkökulmia, joissa kyseenalaistetaan äitiyteen liittyviä moralisoivia sävyjä. Samalla äitiys voi olla keskeinen osa naisen sosiaalista identiteettiä yhteisössä, jossa arvostetaan monilapsisia perheitä.
Äidiksi tullaan nuorena Tansaniassa. Seksuaaliterveys, seksi ja ehkäisy ovat kulttuurisesti vaiettuja aiheita erityisesti maaseudulla. Presidentti John Magufuli on kieltänyt raskaaksi tulleiden tyttöjen koulunkäynnin ja lähes samaan hengenvetoon kehottanut yksilöitä luopumaan ehkäisystä. Nämä ristiriitaiset kannanotot heijastuvat tyttöjen ja naisten rajoittuneeseen toimijuuteen.
Sosiaalityössä työskennellään paljon peruskouluikäisten raskaaksi tulleiden tyttöjen kanssa, jolla ei ole mahdollisuutta koulunkäyntiin. Vaikka toimijuus on rajoittunutta, kytkeytyy siihen myös vastarintaa; esimerkiksi tytöt tekevät abortin omatoimisesti ja näin he ottavat tulevaisuutensa haltuun. Abortin tekeminen omatoimisesti on kuitenkin hengenvaarallista. Sosiaalityössä vaaditaan rohkeutta nostaa esille kulttuurisesti vaiettuja aiheita ja kyseenalaistaa poliittisia päätöksiä, joissa ylläpidetään sukupuolten välistä eriarvoisuutta.
Sosiaalityössä kohdataan runsaasti satutettuja ja rajoitettuja toimijuuksia, mutta myös toimijuuden mahdollisuuksia. Yhteisösosiaalityö on vahvalla jalustalla Tansaniassa. Sosiaalityössä organisoidaan esimerkiksi tyttöryhmiä. Ryhmätoiminta vahvistaa tyttöjen vertaisuuteen perustuvaa toimijuutta. Lisäksi psykososiaalisessa sosiaalityössä vahvistetaan tyttöjen turvallisuuden tunnetta ja itseluottamusta. Tytöt eivät ole vain sosiaalityön käytännön kohteina, vaan he voivat itse vaikuttaa toiminnan sisältöön ja ryhmässä keskusteltaviin aiheisiin. Tytöillä on unelmia ja tulevaisuuden suunnitelmia, joiden mahdollistajana sosiaalityöntekijän rooli voi olla merkittävä.
Tansaniassa sosiaalityö ei kohtaa tyttöjä vain alistettuina uhreina, vaan tavoittaa asiakkaan ainutlaatuisen toimijuuden niissäkin tilanteissa, joissa se on hiljaista, haavoittunutta ja rakenteiden rajoittamaa. Palaan vielä alun sitaattiin; elämä, jossa on toivoa, mahdollisuus olla oma itsensä, ja jossa ei ole pelkoa. Nämä teemat ovat myös ihmisarvoisen ja yhdenvertaisen maailman perusta.
Kirjoittaja Elina Laine suoritti sosiaalityön harjoittelun Tansaniassa. Harjoittelun aikana Laine keräsi tutkimusaineistoa graduunsa, jota myös tässä kirjoituksessa hyödynnetään.
