Yhdistyksen 16. toimintavuosi käynnistynyt vauhdikkaasti

Helmikuussa Tampereen yliopistolla järjestettiin valtakunnalliset Sosiaalityön tutkimuksen päivät, joiden yhteydessä juhlittiin Globaali sosiaalityö ry:n 15-vuotista taivalta Kulttuuriravintola Telakalla. Juhlailta oli mitä onnistunein ja sen kruunasi professori emeritus Jorma Sipilän kutsuminen yhdistyksemme kolmanneksi kunniajäseneksi. Hieno ilta, joka inspiroi jatkamaan! Sosiaalityön tutkimuksen päivillä järjestettiin myös globaalin sosiaalityön teemoista ammentava työryhmä, jota vetivät yhdistyksemme tutkija-aktiivit. Molempina päivinä kokoontunut …

”Vapaus on sitä, että olisi vapaa malariahyttysistä”

Valitettavasti en voi toivottaa lämpöisiä terveisiä Tansaniasta, vaan joudun fiilistelemään kaksi kuukautta sitten loppunutta harjoitteluani Mwanzassa tammikuun räntäsateeseen katsellen. Kyllä on ikävä hellelukemia ja aurinkoa, joka tuntui välillä porottavan turhankin innokkaasti. Ennen kaikkea ikävä on kuitenkin tullut harjoittelupaikkaa. Jatkoin Idan ja Minnan kesällä viitoittamalla tiellä pienessä Ni Hekima Pekee –organisaatiossa, joka antoi harjoittelun aikana monipuolisen …

Tervetuloa juhlimaan 15-vuotiasta yhdistystä Tampereelle

Globaali sosiaalityö ry (GST) sai alkunsa vuonna 2001 Tampereella järjestetyn terveys- ja mielenterveyssosiaalityön maailmankonferenssin jälkeen. Tuolloin joukko sosiaalialan ammattilaisia näkivät kansainvälisen yhteistyön ja ymmärryksen sosiaalityössä merkitykselliseksi ja päättivät perustaa niiden edistämiseksi yhdistyksen. GST:n toiminta on tänään ajankohtaisempaa ja tärkeämpää kuin koskaan! Perustamisestaan asti GST on tehnyt tiivistä yhteistyötä Tampereen yliopiston sosiaalityön tutkinto-ohjelman kanssa. Aktiivijäseniin kuuluu …

Joulukeräyksen 2017 tuotot ohjataan Shatilan pakolaisleirille

Joulukeräyksemme 2017 tuotot ohjataan psykososiaalista työtä pakolaisleireillä Libanonissa tekevälle NISCVT-järjestölle, joka on pitkäaikainen kumppanimme. Varat kohdistetaan järjestön lasten ja perheiden kanssa tekemään sosiaalityöhön Shatilan leirillä mm. ryhmätoiminnan ohjaamiseen ja kotikäynteihin. Lahjoita mieleisesi summa tilillemme numero FI39 6601 0001 0306 59, merkitse maksun viitteeksi 3191. Kiitos arvokkaasta tuestasi! Kuvan on piirtänyt vuonna 2016 Shatilan leirillä asuva …

Abstraktihaku: Kodin rakentuminen paikallisissa ja globaaleissa dialogeissa

Sosiaalityön tutkimuksen päiviä vietetään Tampereella 15.-16.2.2018 Tampereella. Päivien yhteydessä juhlitaan myös GST:n 15-vuotisjuhlia. Yhdistyksen tutkija-aktiivit kutsuvat nyt esityksiä työryhmään numero 3 Kodin rakentuminen paikallisissa ja globaaleissa dialogeissa. Ehdota abstraktia 7.1.2018 mennessä! Siirtyminen maasta toiseen ei välttämättä merkitse yhdestä kansallisvaltiosta toiseen siirtymistä, vaan liikkuminen on jatkumo, monien eri muuttojen ja siirtymien joukossa. Liike on monenlaista ja …

Pakolaisuus kestävyyslajina

Ihmiskunnan empaattinen enemmistö seuraa katseellaan 2010-luvun pakolaisvirtoja. Moni myös herää auttamaan. Kuka tässä mylläkässä enää muistaa pakolaisuutta, joka on kestänyt melkein 70 vuotta, vakiintunut, jumittunut ja jäänyt ratkaisematta? Tarkoitan palestiinalaisia. Palestiinalaiset olivat pitkään maailman suurin pakolaisväestö, nyt syyrialaiset ovat menneet ohi. Palestiinalaiset ovat kuitenkin yhä olemassa, ja heillä on hallussaan erityinen kokemustiedon pääoma. Heille pakolaisuudesta …

Paperittomuus-paneelikeskustelu Tampereen yliopistolla 10.10.

Paikka: Tampereen yliopiston Linna-rakennus sali K103 (pohjakerros) Aika: Ti 10.10. klo 17-19 Below in English. (Keskustelu on suomeksi, mutta osallistua voi arabian ja darin kielen tulkkien välityksellä.) Kuka on paperiton ja miten paperittomaksi joudutaan? Mitä on paperittomuus Tampereella? Mitä palveluita paperittomille kuuluu? Mikä on kaupungin vastuu paperittomista ihmisistä? Turvapaikanhakijoiden ja paperittomien tilanne on herättänyt paljon …