Globaali sosiaalityö ry yleinen

Globaali sosiaalityö ry tukee Fingon kannanottoa

Globaali sosiaalityö ry päätti kokouksessaan 6.2.2024 tukea Fingon ja yli 40 muun kansalaisjärjestön kannanottoa: YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA:n rahoitusta on jatkettava. Avun täysi katkaiseminen 12 henkilöön kohdistuvan syytöksen vuoksi tilanteessa, jossa siviilit ovat äärimmäisessä ahdingossa,  on julmaa ja moraalisesti väärin. Suomalaiset kansalaisjärjestöt muistuttavat, että yli kahden miljoonan ihmisen selviytyminen Gazassa on tällä hetkellä suoraan tai epäsuoraan ainoastaan …

Globaali sosiaalityö ry yleinen

Millaista ymmärrystä maahanmuuttaneiden ihmisten kanssa työskentely sosiaalityöntekijältä vaatii?

Paljon on muuttunut tässä yhteiskunnassa siitä, kun itse saavuin Suomeen 33 vuotta sitten pakolaisena. Koti-ikävää ei voitu sammuttaa kuten nykyään videopuhelun kautta (Messengerissä tai WhatsAppissa).. Silloin lähisukua tavoiteltiin puhelimitse puhelinkopeissa, koska ei ollut edes kännyköitä, eikä ollut edes rahaa, koska pakolaislaki työllistymisestä asetettiin vasta vuonna 2016. Myös silloin päätöstä oleskeluluvasta joutui odottamaan pitkään. Tänään koen …

Globaali sosiaalityö ry yleinen

GST:n toimintavuosi 2023 on käynnistymässä! / A new year of activities at GSW is about to start!

[english below] Linkki kokoukseen / Zoom-link to the meeting: https://tuni.zoom.us/j/64792967108 Lämpimästi tervetuloa yhdistyksen sääntömääräseen vuosikokoukseen keskiviikkona 29.3.2023 klo 17.30. Kokouksessa käsitellään edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös sekä valitaan yhdistyksen hallituksen alkavan toimintavuoden jäsenet. Kuulemme kokouksen yhteydessä myös kiinnostavan ja näkökulmia tarjoavan puheenvuoron Kiinasta Suomeen tulleelta sosiaalityön oppiaineen vaihto-opiskelijalta, joka opiskelee parhaillaan Tampereen yliopistossa. Olet lämpimästi tervetullut …

Globaali sosiaalityö ry yleinen

Wamama na Biashara: mikrolainalla kohti kestävämpää elämää

Isossa osassa maailmaa sosiaalisilla ongelmilla on taloudelliset juuret. Näin on toki osittain Suomessakin, mutta monissa maissa yhteys on vielä syvempi ja rajumpi. Vieraillessani viime keväänä Tansanian Mto wa Mbun kylässä, naapuruston naisten kanssa keskustellessa kävi selväksi, että etenkin yksin lastensa kanssa jääneillä äideillä köyhyyden mukanaan tuomat haasteet ovat huomattavia. Vaihtoehtojen puuttuessa nainen voi päätyä esimerkiksi …